lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kukkasten lumoissa


Kaava: mukaelma Swallowtail dress, Lill luxe collectionin mekkokaavasta
Kangas: Eurokangas

Olen aivan täysin hullaantunut keväisistä kukkakankaista ja olenkin kantanut niitä kilokaupalla  kaappeihini odottamaan ompeluvuoroaan.  Perjantaina piipahdin työpäivän jälkeen Itäkeskuksen uudistuneessa Eurokankaassa ja henkeni suorastaan salpautui viskoosilaarin väriloistosta. Talvitakkikin sai kyytiä, kun sukelsin ihan palalaarin pohjalle asti. 

Kuvan kuviollinen puuvillabatisti on aikaisempia löytöjä Eurokankaasta ja kaava on mukailtu aiemmin suosikiksi muodostuneesta mekkokaavasta. Selkäosa on lähes suoraan kaavasta, mutta etukappaleen pääntietä on avarrettu ja helmaan on lisätty römpsy. Helmaosa on tyttären toiveesta kaarrotettu etupuolelta hiukan takahelmaa lyhyemmäksi. Aamuisessa sovitustuokiossa otetuissa kuvissa mekon helma näyttää melko ryppyiseltä, mutta sehän ei menoa haittaa.

Leppoista lauantai-iltaa ja tsemppiä kaikille muillekin, joilla vitsojen teko on jäänyt viime tinkaan :)

Sunna 

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Statement-koru ohje













Nauhat ja nyörit: Nappitalo
Korulukot ja askarteluhuopa: Sinelli
Nahka:Eurokangas, palalaari

Alkuvuoden villityksenä syntyi useita Statement-henkisiä kaulakoruja niin äideille kuin tyttärille. Samalla kun kaikki pitsit, paljetit ja hapsunauhat oli levitelty pitkin pöytää nappasimme eri työvaiheista muutamia kuvia. Toivottavasti näistä on teille iloa, mikäli askarteluinnostuksemme tarttuu. 

Iloa ja valoa viikkoon!
Kirsi ja Sunna