keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesäkukkia



Kaava: Poppari-paita, Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin
Kangas: Ottobre-shop


Esikoisella on koulusta saatuna kesätehtävänä kasvion kokoaminen. Juhannuksen mökkireissulla muistuttelin moneen kertaan asiasta ja lopulta lupauduin kaveriksi kaivelemaan ojia mökkitien varrella. Samalla reissulla keräsin toisenkin kimpun kesäkukkia ja opetin lapsia solmimaan kukkaseppeleitä. 

Kukkasten varjolla himpun verran ryppyinen kukikas paitakin pääsi kuviin. Paidan kaava on moneen kertaan vilahdellut täällä blogissa ja hyväksi havaittuna malli on päätynyt myös uuteen kirjaan. Punakukkainen ohut puuvillakangas on ostettu jo vuosia sitten Ottobre-shopista. Tällä kertaa olin jopa enemmän innoissani siitä, että sain kankaan pois kaapeistani kuin uudesta paidasta. Muutettuamme tilapäisesti  pois kodistamme remontin jaloista, on tavaran määrä kauhistuttanut toden teolla. Se on myös käynyt hyvin selväksi, että  pienelläkin määrällä vaatetta pärjää oikein hyvin ja kaksilla kengillä koko kesän :)

Terkuin Sunna 


4 kommenttia:

  1. Ihana seppele, tyttö ja paita! Kirjaa odotellaan vesi kielellä. Hyvää lomaa teille!

    VastaaPoista
  2. Minä niin odotan tuota kirjaa...
    - Minna

    VastaaPoista
  3. Eipä tarvitse enää kauaa odotella kirjaa ja onni on olla sekä tyttöjen että poikien mummu!

    VastaaPoista
  4. Aivan herkku kangas! Ihanan mallinen paita.

    VastaaPoista