lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kieloja kevääseen



Kaava: oma
Kangas: Kielo-jersey, Eurokangas 

Kevät on perinteisesti touhua täynnä. Etenkin huhti-toukokuussa päivät vilisevät ohitseni huomaamatta, ja ensimmäiset kaksi lomaviikkoa vietänkin koomaan verrattavassa tilassa. Tänä vuonna kevät tulee olemaan poikkeuksellisen kiireinen, sillä kirjan tekeminen jatkuu vielä hieman lomapäivillekin asti. Huvin vuoksi käsillä tekeminen ja muutkin vapaa-ajan harrasteet ovat minimissään, ja lomaa odotan ehkä enemmän kuin koskaan.

Kiitos kirjaprojektin, olemme saneet kaikesta huolimatta ommella sydämemme kyllyydestä muitakin, kuin epäonnistuneita koeversioita. Yksi näistä onnistumisen kokemuksista oli tyttäreni kevätjuhlamekko, joka valmistui jo pari kuukautta etuajassa (muuten olisi jäänyt varmasti viimeiseen iltaan), ja pääsi jo tänään koekäyttöönkin. 

Iskin silmäni tähän Kielo-jerseyhyn muistaakseni jo viime keväänä Eurokankaassa, mutta tuolloin en keksinyt sille käyttötarkoitusta. Nyt löysin sen taas, ja kaavakin oli valmiina. Neulos on hyvin paksua ja venyy joka suuntaan. Ompelua voisi kuvailla sanoilla haastava ja raastava, joten neulos sopii parhaiten hyvin yksinkertaisiin malleihin. Päädyin tukemaan saumoja ohuella verkkomaisella nauhalla, jonka sain anopiltani joskus kauan sitten (alkuperästä ei tietoa). Vyötärölinjaan lisäsin joustonauhan tukemaan saumaa, sillä sauman on tarkoitus joustaa pukiessa. Hieman epävireessä oleva saumurini leikkuri ei pitänyt neuloksen tuhtiudesta, ja lopulta jouduin paksuimmissa poimutuskohdissa turvautumaan Sunnan saumuriin. Muutamat hikikarpalot ja ponnistelut tuottivat tulosta, sillä lopputuloksesta tuli laadukkaan ja ryhdikkään oloinen vaate. 

Täytyy tunnustaa, että ostin eilen itsellenikin Kielo-jerseytä kevätjuhlamekko mielessä. Eurokankaasta löytyy samaa kuosia myös joustavana puuvillakankaana, mistä syntyisi varmasti kaunis Aino-mekko Mekkotehdas-aikuisille -kirjan kaavoilla tai jollekin sulosäärelle ihanan raikkaat kesäpöksyt. 

Kevättä rinnassa,
Kirsi  

8 kommenttia:

  1. vauu miten hieno! Pitäisikö itsekin huomenna tehdä sunnuntai mekko esikoiselle... Ihana kangas! :)

    VastaaPoista
  2. Hurmaava mekko ja samanmoinen malli. Olipa ihana tavata hänetkin vihdoin. <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kevään riemua kankaassa ja mekossa ja tytössä!

    VastaaPoista
  4. Nätti mekko. Kangas on aivan ihana!

    VastaaPoista
  5. Kaunis mekko, kangas on todella upea!

    VastaaPoista