sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Aika harmaata



College-kangas: Eurokangas, palalaari
Paljettitylli: Eurokangas
Kaava: oma

Työkaverini kertoi jokin aika sitten löytäneensä Eurokankaan palalaarista palasen harmaata kullanhohtoista collegekangasta. Jo pelkästä kankaan kuvauksesta sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja päätin kokeilla onneani muissa liikkeissä. Keskustan Eurokankaasta löysin kuvausta vastaavan palasen ja hyvästä tuuristani innostuneena jatkoin kankaan metsästystä soittokierroksella muihin lähiseudun Eurokankaisiin. Toisessakin paikassa tärppäsi ja pian kankaat paitaprojektia varten olivat  kasassa. 

Ostin aiemmin tänä syksynä nuorimmalle tyttärelleni harmaan collegapaidan Benettonilta. Paidasta on tullut meidän molempien suosikki ja ajatuksenani on ollut ottaa paidasta mallia ja ommella kaavalla useimpiakin  paitoja koulukäyttöön. Tytön paita odottaa edelleen kaavoitusta, mutta oma samalla mallilla ommeltu paitani on ollut valmistumisestaan lähtien jatkuvassa käytössä. 

Syksy on ollut aika raskas ja harmaa monessa merkityksessä. Ensimmäisen  adventtikynttilän sytytys toi tänään  kaivattua valoa ja jo pienen lupauksen joulusta. 

Sunna

perjantai 13. marraskuuta 2015

Jämäkankaista



  Kaava: Kodin Kuvalehti 
Kangas: Collegeneulos, Eurokankaan palalaari




Paidan ja housujen kaavat: omia
Kankaat: collegeneulosta, Eurokankaan palalaarista
Kangasväri: Sinelli

Siskoni jokin aika sitten kysyi, että löytyykö minulta varastoista pientä tonttulakkia, joka olisi jonkun muun värinen kuin punainen. Ei löytynyt, mutta harmaita jämäkankaita senkin edestä. Lupasin ommella lakin, ja siihen tarkoitukseen oikein lupaavan näköinen kaava löytyi Kodin Kuvalehden -sivustoilta. Tonttulakista löytyy kaksi kokoa, 86/92 cm ja 98-116 cm. Hieman jännitin, istuuko lakki hyvin pienen pojan päässä, koska en itse pääse sovittelemaan lakkia monen sadan kilometrin päähän. Siskon kertoman mukaan tonttulakki on kuulemma oikein hyvän mallinen, ja juuri kaavan muodosta johtuen lakin hiippa ei törrötä mihin sattuu, vaan asettuu kivasti pään toiselle sivulle.

Tonttulakkia suunnitellessani ja harmaita neuloksia möyhiessäni sain idean kokeilla vähän muutakin. Ihan muuten vaan. En muistanut, kuinka pienistä paloista vauvoille ja pienille taaperoille saakaan ommelluksi pikkuruisia vaatteita. Tällä kertaa ihan kiittelin itseäni (yleensä en) siitä, etten ollut heittänyt näitä riekaleita roskiin. Esimerkiksi tuon paidan sain nippanappa leikatuksi, ja siitä vasta tulikin hyvä mieli.  

Nyt kun kaavat ovat hyviksi todettu ja kokeiluversiot sovitettu, niin tässähän vallan sormet alkoivat syyhyämään. Mitähän seuraavaksi ompelisin, jämäkankaista?

Huomenna suuntaamme siis Tampereelle ja Kädentaidot-messuille. Ehkäpä näämme siellä? Muistakaahan myös, että kaikki Mekkotehdas-mekko päällä paikanpäälle uskaltautuvat saavat 5 €:n alennuksen WSOY:n osastolta messuhintaisista kädentaidotkirjoista!

Rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille ja inspiroivia messuja Tampereelle päin suuntaaville!
Kirsi

torstai 12. marraskuuta 2015

Ruusuja

Malli: oma
Kangas: Kangadzungel, Tallinna





Vuosia sitten löysin kirppikselta valkoisen paidan, jossa oli kellanruskeita ruusuja. Ihastuin paidan kankaaseen, mutta kotiin päästyäni totesin, että ihan liian pienen paidan olin kotiin raahannut. Loppujen lopuksi se olikin ehkä onni, sillä myöhemmin paita sai uuden elämän lastenhuoneen lampunvarjostimena. 

Viime kesänä Eestin reissulla silmäni tarttuivat Kangadzungelissa vaaleaan ruusukankaaseen, joka muistutti kovasti kirppispaidan kangasta. Ostin kangasta ison palan ja ajatuksenani oli ommella siitä kesämekko itselleni. Kun kesää ei tuntunut tulevan, muutinkin suunnitelmia ja ompelin ruusukankaasta samanlaiset paidat sekä tyttärelleni että itselleni jo aiemminkin täällä blogissa esitellyllä suosikkikaavalla.

Aurinkoista torstaita!
Sunna

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Liput Kädentaidot-messuille on arvottu


Euroopan suurimmat Kädentaidot-messut avaavat ovensa perjantaina ja käsitöiden ystävät suuntaavat sankoin joukoin Tampereelle. Saimme arvottavaksemme kaksi messulippua ja onnelliset voittajat ovat: 

Peukut pytyssä! mkostamovaara@gmail.com


messuille tulossa, riitta.ylikarjula58@gmail.com

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja onnittelut voittajille!  Olemme teihin yhteydessä sähköpostitse :)

Mekot päälle ja menoksi! Toivottavasti nähdään Tampereella!

Kirsi ja Sunna

Harmaa kietaisuneule



Lanka: Drops merino extra fine, 100% villa
Rusettinauha: Nappitalo
Malli: Muokattu ja suurennettu Moda 2/2012-lehden juhlajakun ohjeesta

Viime kesänä sain nuoremmalta tyttäreltäni tilauksen uudesta villatakista. Hän halusi uuden samanlaisen jo kauan sitten pieneksi jääneen tilalle. Anoppini lehtivarastoista löytyi onneksi vanha Moda-lehti, jonka mallilla olin aiemmankin villatakin neulonut. Mökkireissulla kävimme yhdessä tyttäreni kanssa Vöyrin käsityöliikkeessä lankaostoksilla. Tyttönen sai itse valita langat takkiinsa ja äidin pienoiseksi, joskin mieluisaksi yllätykseksi hän päätyi harmaaseen vaihtoehtoon. 

Mökkilomalla jäivät mustikat poimimatta, kun tytär piti huolen neuletyön etenemisestä. Työn olisi kuulemma voinut aloittaa jo autossa matkalla lankakaupasta mökille. Mökille päästyämme tyttö kysyi ensitöikseen mummiltaan, voisiko mummi huolehtia ruoanlaitosta, niin että äiti voisi neuloa. Rannalla ja veneelle mennessämme hän myös muisti tarkistaa, että voihan sielläkin neuloa. Takki valmistui lopulta ennätysajassa muutamassa päivässä ja tyttö kulki onnellisena loppukesän helteissä uusi villatakki päällään. Villatakin kuvaus ei sitten niin nopeasti onnistunutkaan :)

Lämpöisin terveisin
Sunna

Ps. Vielä ehtii osallistumaan Suomen Kädentaidot-messujen lippuarvontaan!! KLIK

tiistai 10. marraskuuta 2015

Sulo

Kangas: Marimekko


Meillä jo pitempään oltu kroonisessa koirakuumeessa, joka ei tunnu millään helpottavan. Viimeksi isänpäivän aamuna keskustelimme asiasta lahjojen avaamisen lomassa. Lapset eivät kuulemma muuta joululahjaksi toivokaan kuin koiraa. Tulivat kuitenkin samalla lipsauttaneeksi, että äitihän voi koiran sitten käyttää aamuisin ulkona, kun muutenkin herää niin aikaisin..

Taannoiselta Ruotsin matkaltamme tytöt löysivät todella helppohoitoisen koiravauvan. Se vain nukkuu ja samalla sen selkä kohoilee hengityksen tahdissa. En muista milloin olisi vanhempi tytöistä ollut yhtä ihastunut mihinkään leluun. Kotiin päästyämme ompelin Suloksi nimetylle pennulle oman pehmustetun kopan, kun uni näyttää sille niin hyvin maittavan. Tämä on sikäli erittäin kiva koira, että minäkin saan ainakin toistaiseksi nauttia rauhassa aamu-unistani :)

Mitä suloisinta viikonjatkoa ja muistakaahan osallistua arvontaan!
Sunna

maanantai 9. marraskuuta 2015

Arvotaan lippuja Suomen Kädentaidot-messuille


Kangas: Afroart

Lokakuussa kävin pariinkin otteeseen Tukholmassa ja Afroartin liike kuuluu perinteisesti kohteisiin, joissa on pakko piipahtaa. Erityisesti kankaat ja muut tekstiilit vetävät yllättäen puoleensa. Tällä kertaa nappasin mukaani metrin verran mustavalkoista puuvillakangasta, jota olin jo etukäteen nettikaupassa ihastellut. Kankaasta ompelin tyynyn olohuoneen tyynykokoelman jatkoksi ja loppupalasta riitti vielä esikoisen huoneen istuinpehmusteeseen. Olisi sittenkin pitänyt ostaa tätä kangasta toinenkin metri, niin olisi riittänyt meikkipussukkaankin. Nyt olisi ainakin taas hyvä syy uudelle  Ruotsin matkalle..

Ennen mahdollista Ruotsin matkaa on tällä viikolla luvassa kotimaanmatkailua. Ensi lauantaina matkaamme Tampereelle ja osallistumme siellä Suomen Kädentaidot-messuille. Olemme idealavalla haastateltavina klo 12.30 ja sen jälkeen WSOY:n osastolla ja muuten innolla kiertelemässä ja haistelemassa käsityömaailman uusia tuulia.

Tarkoituksenamme ei ole tehdä blogistamme arvontablogia, mutta.. 

Emme voineet kieltäytyä, kun saimme mahdollisuuden arpoa teille kaksi lippua ensi viikonlopun (13.-15.11.) Kädentaidot-messuille. Arvonta alkaa nyt ja päättyy keskiviikko-iltana (11.11.), jolloin ilmoitamme voittajat täällä blogissa. Voittajat saavat lippunsa sitten messuille saapuessaan. Arvontaan osallistut jättämällä yhteistietosi kommenttiboksiin. 

WSOY:n osastolta luvattiin lisäksi, että kaikki jotka saapuvat messuille Mekkotehdas-mekossa saavat 5 € alennuksen kaikista jo muutoinkin edullisista messuhintaisista kädentaitokirjoista! Olisipa mukavaa nähdä teitä sankoin joukoin messuilemassa:)

Mukavaa marraskuista messuviikkoa ja onnea arvontaan!
Sunna ja Kirsi

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sunnuntaipuuhia



Ekaluokkalaisen näkemys isästäään


Syyslomalla innostuimme vaihtelemaan huonejärjestystä. Esikoinen muutti alakertaan ja sai parvisängyn, josta oli pitkään haaveillut. Makuuhuoneemme puolestaan siirtyi yläkertaan ja nyt olemme pikku hiljaa saaneet tavaroita paikoilleen. Makuuhuoneen puolella alkaa jo näyttää suht koht kotoisalta, mutta oleskelutilassa ja ompeluhuoneessa riittää vielä kovasti hommaa. Kuinka voikaan nurkkiin kertyä niin hirveästi rojua, vaikka yritän säännöllisesti laittaa tavaraa kiertoon. 

Sateinen sunnuntai on sopinut hyvin kotona puuhasteluun. Aamu alkoi perinteisillä lauluilla ja lahjoilla isälle. Nuorimmainen oli saanut koulusta kaurakeksien ohjeen ja keksitkin oli siis leivottava ennen aamuseremonioita. Omalle isälleni leivoin aikoinaan aina juhlapäivänä täytekakun, jonka söimme kokonaan jo aamupalalla.

Illan hämärässä käyn vielä sytyttämässä kynttilän omaa isääni muistaen. Hyvää isänpäivän iltaa kaikille!

Sunna

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kirja-arvonnan voittajat ovat selvillä

 Mekkotehdas aikuisille-kirjan voitti: 


Hyllyssäni on tilaa mekkotehdas-aikuiselle :)

Eli osallistun arvontaan! 
Satu


Mekkotehdas-kirjan voitti: 



Onnea inspiroivalle blogille! :) Mekkotehdas-kirja olisi kovin mieluinen.
johanna.ronkkonen@gmail.com

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja onnittelut voittajille! Satu ja Johanna, lähetättehän meille osoitetietonne sähköpostitse osoitteeseen mekkotehdas@gmail.com, niin saamme kirjat postiin :)

Mukavaa marraskuista viikkoa!
Sunna ja Kirsi