perjantai 15. toukokuuta 2015

Perinteiset pupujuhlat



 



Mekkokankaat: Eurokankaan palalaari
Satiininauha ja kaula-aukon joustava huolittelunauha: Tikata
Malli: oma 

..kirjajulkkarit, vappu, keskimmäisen kaverisynttärit, esikoisen yökyläily-synttäribileet, omat synttärit, äitienpäivä, ei ihme että housun kaulus jo kiristää kaikesta juhlimisesta ja herkuttelusta..

Kevään juhlaputki huipentui helatorstaina nuorimmaisen nuppusen synttärijuhliin, joita vietettiin perinteiseen tyyliin puputeemalla. Sankaritar pukeutui juhliinsa uuteen vedenvihreästä joustavasta pitsistä ommeltuun mekkoon, melkein samanlaiseen kuin isosiskolla on jo entuudestaan.  

Nuorimmaiseni on innokas leipoja ja askartelija ja teimme yhdessä juhliin joitain teemaan sopivia koristuksia. Pinterestistä löytyi hauska idea pompom-pallojen muokkaamisesta pupun näköisiksi. Leivoimme myös yhdessä pieniä pupupikkuleipiä.  Melkoinen meno oli lopulta myös Sylvanian-puputalossa, kun juhlakansa innostui juhla-asuihin sonnustautuneen pupuperheen saapumisesta paikalle.

Nyt tämä juhlakoordinaattori huokaisee syvään, työntää kakkuohjeet reseptilaatikon pohjalle ja siirtyy loppukevääksi porkkanalinjalle.  

Aurinkoista viikonloppua!
Sunna    

torstai 14. toukokuuta 2015

Kesäpaitanen


Malli: oma
Kangas: Eurokankaan palalaari, vanhaa vuosikertaa
Rusettinauha: Ottobre-shop

Vaatehuoneessamme on läjäpäin erikokoisia kangaspaloja, joita olen vuosien saatossa sinne haalinut. Olenkin nyt yrittänyt asettaa itselleni ostorajoituksia kankaiden suhteen. Mitään uutta ei saa ostaa varastoon, jos sille ei ole heti tiedossa tiettyä käyttötarkoitusta. Ihan rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että vähän lipsumista on tapahtunut. Joitakin vanhoja kankaitakin olen onneksi saanut tuhotuksi, vaikka kevät on taas tuttuun tapaan ollut hurjan kiireistä aikaa. Ompelu on minulle parasta reutoutusta ja aina silloin tällöin yön pimeinä tunteina on jotain syntynyt, vaikken mitään olekaan ehtinyt kuvailla tänne blogiin. 

Vanhasta vaaleanpunakukkaisesta kankaasta ompelin siis helpon ja nopean kesäpaidan vanhemmalle tyttärelleni. Paidan selkämykseen lisäsin halkion ja oranssit solmimisnauhat. Kangas on palalaarilöytö vuosien takaa, eikä sen tarkemmasta koostumuksesta ole tietoa. Ainakaan kyseessä ei ole puhdas puuvilla, sillä onnistuin osittain polttamaan kankaan pinnan liian kuumalla silitysraudalla. Onneksi palasta riitti vielä kangasta uuteen etukappaleeseen.

Toivottavasti sää lämpenisi ja muutkin kesävaatteet saisi pian kaivella kaapeista:)

Leppoisaa loppuviikkoa!
Sunna