keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Harmaa kietaisuneule



Lanka: Drops merino extra fine, 100% villa
Rusettinauha: Nappitalo
Malli: Muokattu ja suurennettu Moda 2/2012-lehden juhlajakun ohjeesta

Viime kesänä sain nuoremmalta tyttäreltäni tilauksen uudesta villatakista. Hän halusi uuden samanlaisen jo kauan sitten pieneksi jääneen tilalle. Anoppini lehtivarastoista löytyi onneksi vanha Moda-lehti, jonka mallilla olin aiemmankin villatakin neulonut. Mökkireissulla kävimme yhdessä tyttäreni kanssa Vöyrin käsityöliikkeessä lankaostoksilla. Tyttönen sai itse valita langat takkiinsa ja äidin pienoiseksi, joskin mieluisaksi yllätykseksi hän päätyi harmaaseen vaihtoehtoon. 

Mökkilomalla jäivät mustikat poimimatta, kun tytär piti huolen neuletyön etenemisestä. Työn olisi kuulemma voinut aloittaa jo autossa matkalla lankakaupasta mökille. Mökille päästyämme tyttö kysyi ensitöikseen mummiltaan, voisiko mummi huolehtia ruoanlaitosta, niin että äiti voisi neuloa. Rannalla ja veneelle mennessämme hän myös muisti tarkistaa, että voihan sielläkin neuloa. Takki valmistui lopulta ennätysajassa muutamassa päivässä ja tyttö kulki onnellisena loppukesän helteissä uusi villatakki päällään. Villatakin kuvaus ei sitten niin nopeasti onnistunutkaan :)

Lämpöisin terveisin
Sunna

Ps. Vielä ehtii osallistumaan Suomen Kädentaidot-messujen lippuarvontaan!! KLIK

19 kommenttia:

  1. Sulla on ollut hyvä tsemppari sitten mukana, ei jää ufoihin työ varmasti tuolla meiningillä :D Tosi nätti ja herkkä ja varmasti yhdistyy kivasti monenlaisiin vaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ollut kovassa käytössä nyt säiden vähän viilennyttyäkin :)

      Poista
  2. Ihana!!! Voi kunpa voisit laittaa meille muokkaamasi ohjeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa voisinkin :) Ei taida olla enää ohjettakaan tallessa eikä tuo neuleohjeiden muokkaus myöskään ole sitä ihan vahvinta alaa :)

      Poista
  3. kyllä on herttanen nöyle...niinku mummo sanoo!!! kumpa itekkin sais aikaseks rtehä pienimmälle onkun villatakin!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis! Tää haluis kans ohjetta tälle, pieni siskontyttö voisi ilahtua tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha moda-lehti löytyy varmaankin vielä ainakin kirjastosta :)

      Poista
  5. Valtavan kaunis neule ja ihana tsemppari sulla <3

    VastaaPoista
  6. Tämä on todella ihana, voi kun saisi itsekin puikoilla jotakin aikaiseksi :)

    VastaaPoista