lauantai 18. huhtikuuta 2015

Juhlahumua julkkareissa



 















Mekkomallit: Aino, Lempi ja Inger, Mekkotehdas aikuisille-kirja
Kankaat: 
valkoinen pitsi, Löytö-Pala
musta viskoosi, Eurokangas
kukallinen puuvilla, Karuselli (Nova Melina)

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut odotuksen, innostuksen ja jännityksen tunteita. Olemme olleet onnellisia kirjamme saamasta hyvästä vastaanotosta ja eilen iltapäivällä hieno viikkomme huipentui kirjajulkkareihin "Etulan residenssissä". Vieraiden jo kolkutellessa ovella ompelimme vielä vetoketjua viimeiseen juhlamekkoon ja taivaalta satoi räntää. Kaikki saatiin kuitenkin ainakin melkein ajoissa valmiiksi ja pian talon jo täyttikin iloinen puheensorina. Saimme viettää tärkeää päiväämme yhdessä meille tärkeiden ihmisten kanssa ja loppujen lopuksi aurinkokin kunnioitti juhlaamme läsnäolollaan. Kuulimme juhlassa myös iloisen uutisen. Mekkotehdas aikuisille-kirjasta on jo näin heti alkuun tilattu toinen painos!

Kiitoksia vielä kaikille mukana olleille ja hengessä eläneille. Teitte päivästämme täydellisen!
Sunna ja Kirsikka

15 kommenttia:

  1. Ihanuuksien ihanuus! Kirjanne on saatava oikopäätä. Se ratkaisee mekkopulmani tyttäremme lakkiaisiin. Näissäkin kuvissa oli monta inspiroivaa mallia. Terveisin mekkohullu, Tuija Koti meidän -blogista

    VastaaPoista
  2. Onnea ja menestystä!
    Kuvia katsellessani tuli mieleeni, että tässä on myös kysymys kauniista periaatteesta, naisellisuuden ilotulituksesta. Tässä ajassa kun halutaan romuttaa kaikki kauniit perinteiset periaatteet, niin naisten ja tyttöjen mekkoaatteessa, jos saan ilmaisua käyttää, asetutaan puoltamaan vanhoja periaatteita.
    Senkin takia kaikkinainen menestyksenne on taattu.
    Iloinen kanssanne.

    VastaaPoista
  3. Kaunis koti, ihanat naiset ja mahtava uusi kirja. Upeaa, onnea! ♥ Ylläri, tänään olisin ollut tarpeeksi terve tulemaan mukaan... ;)

    VastaaPoista
  4. Mä niin odotan että tulisi postin saapumisilmoitus 😊

    VastaaPoista
  5. Onnea tuhannesti pitkaan odotetusta ihanuudesta. En jaksaisi odottaa etta vasta kesalla saan oman katosiini. Yritin tilata Adlibriksesta vanhempieni osoitteeseen Suomessa, mutta ei huolinut ulkomaan visaa tai mastercardia. Pistin heille viestia. Viimeksi kun tilasin Mekkotehtaan ongelmaa ei ollut. Paypal olisi myos hyva maksutapa.
    Jollain tapaa osto viela onnaa :) Kuvat nayttavat upeilta !!

    VastaaPoista
  6. Kiitos vielä, oli mukava juhlia kanssanne! Ps. Ensimmäinen mekko ommeltu :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!
    Olenkin jo kirjan tilannut:)
    Mekkotehdas on jo niin ihana ja kaunis kirja, tätä uutta olen kovasti odottanut.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut!
    Olenkin jo kirjan tilannut:)
    Mekkotehdas on jo niin ihana ja kaunis kirja, tätä uutta olen kovasti odottanut.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut! Edellinen kirja on ollut ihan lempparini ja tämäkin lähtee nyt tilaukseen :)

    VastaaPoista
  10. Odotus palkitaan.Kirjastosta varattuna kirja,jospa ensi viikolla tulisi tekstari,että saan kirjan kätösiini.Kankaita on jo :) Onnea upeat naiset <3

    VastaaPoista
  11. Onnea uuden kirjan johdosta! Näyttää upealta! Varmasti runsaasti inspiraatiota antava! :);täytyy varmasti hankkia omaksi! Olette kullä taitavia. Kaikki! :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut! Saittes kuulkaas aikaan sen, että meikäläinenkin otti ompelukoneen esille. Kirjakin jo tilattu 😊 . Mekko kesäksi syntyy ihan takuulla! Novan avajaisia odotellessa pysyy kuitenkin virkkuukoukku kädessä. Käykää kurkkaamassa tekeleitäni: www.nuppuhome.com. Rauhallista vaalisunnuntaita. Terkuin Riitta

    VastaaPoista
  13. Onnea! Ihanat, kauniit, aikuiset, Naiset!

    VastaaPoista
  14. Oh, you beautiful people.

    Congratulations for new and beautiful book.
    Will it soon be also possible to find this book in Estonian language?

    VastaaPoista
  15. Voin niin aistia tuon kotoisan juhlaTunnelman...kiitos ihanista kuvista...ja kaikilla niin ihanoita mekkosia!!! tästä kesästä taitaa tulla oikea MekkoKesä!!!

    VastaaPoista