sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tyllihelman anatomiaa

Kymmenien metrien pituisten poimutuslankojen ompelu ei todellakaan kuulu lempipuuhiimme.  Ihanan tyllin lojuessa kutsuvana palalaarin pohjalla sitä on silti vaikea vastustaa. Tyllihameen ompeluun on tullut ryhdyttyä kerran jos toisenkin, vaikka aina olemme mielissämme vannoneet, että tämä oli viimeinen kerta. Täydellisen tyllihameen ja -helman ompelun salaisuus ei ole meille vielä kokonaan auennut, eikä meillä ole mitään tiettyä sääntöä, minkä mukaan aina toimisimme. Epäonnistumisiakin on tullut... uskaltaisimmekohan joskus esitellä niitä täällä, hih. 

Meiltä toivottiin, että esittelisimme hieman tyllihelman anatomiaa. Olemme seuraavassa yrittäneet  sanoin ja kuvin selittää, kuinka kuvissa oleva tyllihelma on muodostunut. Toivottavasti saat ohjeidemme avulla lisätyksi tyllihelman haluamaasi kaavaan.


Tarvitset:
2,5m pehmeää, laskeutuvaa tylliä (leveys 150cm)

Leikkaa tyllistä 15 kpl 15 cm x 150 cm suikaleita. Poimuta suikaleet kolmeksi viiden kappaleen pötköksi. Huom! Tyllikappaleita ei tarvitse ommella päistään yhteen, vaan ne poimuttaessa asetellaan hieman lomittain, jolloin syntyy yhtenäinen vaikutelma. Poimuta tyllit.

Leikkaa helma mekkokankaasta. Viistota helman etukappale lähtien sivusaumasta, siten että se nousee loivasti kohti keskietua. Mallia voit katsoa täältä. Laske viistotuksen määrä sen mukaan, kuinka paljon haluat tyllien näkyvän.

Leikkaa vuorikankaasta n. 8 cm (lisää vielä sauman- ja päärmevarat) helmafrilla. Leikkaa helman vuori kapeammaksi kuin varsinainen helma.  Mittaa vuorin pituus suhteessa päälihelmaan niin, että alempi tylli kiinnittyy frillan yläpuolelle ja laskeutuu noin n. 5 cm frillan alapuolelle. Alemman helmatyllin alareunan tulisi olla päälihelman alareunan kanssa samassa tasossa tai hieman alempana. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta selvinnee kuvia tutkimalla!


Ensin ommellaan vuorihelma helmafrilloineen. Alempi tyllikerros (kaksi kolmesta poimutetusta tyllipötköstä) kiinnitetään frillan yläreunaan koko helman ympäri. Ylempi tyllikerros kiinnitetään n. 4 cm alemman tyllin yläpuolelle etuvuorihelman puolelle.




Sitten vaan koneet sauhuamaan ja helmat heilumaan!

Kirsikka ja Sunna

6 kommenttia:

  1. Nyt kyllä sain inspiraatiota kerrakseen ja aivan varmasti tulen kesäksi ompelemaan tyllihelmoja!
    Voi ihanuus.

    T. Anu

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje-suurkiitokset! Toinen toistaan uskomattomampia mekkoja,lapsenlapseni on haltioissaan <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä ohje, kuvat selvensivät tekstin!
    (Voi kun olisi joku jolle tehdä tyllihelma, pitääkö lainata työkavereilta ;))

    VastaaPoista
  4. Kauniit on mekot tyllihelmoineen sekä hyvät ohjeet. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Oijoi, ihania mekkoja! Saaks tehrä ittelle ;)

    VastaaPoista