tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesäilta kaupungilla

Oli ihana, aurinkoinen ja lämmin ilta, kun kävimme isojen tyttöjemme kanssa haistelemassa kesän tuoksuja kaupungilla.  Otimme samalla muutamia kuvia jo aiemmin keväällä valmistuneista mekoista.

Tyttösemme tykkäävat kulkea käsikynkkää samanhenkisissä asuissa, mikä on onni kun äidit kerran tykkäävät ommella niitä. Naureskelemme ompeluiltamissamme, että meidän täytyy tehdä samanlaisia juttuja, ettei toisen omista vaan tule kivempia ja kateus ole kamala;) Totta toinen puoli, mutta on myös ihan kätevää, ettei saumurilankoja tarvitse kaiken aikaa vaihdella, jos ei molemmilla ole omia koneita käytössä. Täytyy kyllä tunnustaa, että samanlaiset kangasostoksemme herättivät hiukkasen hilpeyttä Kangadzungelin myyjien keskuudessa Pärnun matkallamme..




Malli: Oma
Kankaat: Eurokangas
Pitsit: Metsola
Pinkki kalvo: Seriväri


Tätä ei kyllä oltu etukäteen sovittu, mutta myös äideillä oli kaupunkireissulla päällään samalla kesän suosikkikaavalla valmistuneet asut ja vieläpä mustavalkoiset molemmilla :)


Menomatkalla vain toisella tytöistä oli päällään vihreä bolero, mutta liekö ollut kohtalon johdatusta että toinenkin sai omansa Stockan alen loppurysäyksestä..

Sadepäiväterkuin Sunna ja Kirsikka

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pärnu

Yhteisistä Eestin matkoistamme tuntuu tulleen jo perinne. Heinäkuun alussa lastasimme pesueemme laivaan ja ensimmäinen etappimme oli Tallinna, jota ei kertakaikkiaan voi ohittaa poikkeamatta Karnaluksin käsityötaivaaseen. Mukaan tarttui vetoketjuja, saumurilankoja, ihania pilkkukankaita.., kuitenkin aika maltillinen määrä tällä kertaa.

Matkamme määränpää oli Pärnu ja heti perille päästyämme pulahdimme iltauinnille mereen. Ranta oli aivan unelmainen ja sopi hyvin pienimmillekin polskijoille. 



 

Majapaikkamme läheltä löysimme sattumalta kangaskaupan, joka sai meidät sananmukaisesti haukkomaan henkeä. Kangazungelissa hyllyt notkuivat ihania kankaita ja pelkästään batisteja oli kaikissa sateenkaaren sävyissä. Hintataso tuntui aluksi aika korkealta ja rajallinen matkabudjetti mielessämme poistuimme paikalta pienin ostoksin. Kassalla kuitenkin huomasimme, että kaikista tuotteista tulikin 47% alennus, joten visiitti kauppaan ei jäänytkään viimeiseksi.


Kuvaa batistivalikoimasta näin jälkikäteen katsellessamme, nyyhkimme miksi emme ostaneet näitä enemmän varastoon..


Aamulenkillä Pärnun kauniita rantoja ja katuja juostessamme, annoimme ajatusten lentää ja haaveilimme ostavamme yksissä tuumin kauniin vanhan talon, jota miehet saisivat kunnostaa kesäasunnoksi, lapset uisivat koko kesän meressä ja me voisimme siinä sivussa pyörittää Mekkotehdasta..


Hei hei Pärnu! Ehkä näemme ensi kesänä uudelleen...

Sunna ja Kirsikka 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Vihreä villatakki

Alkukesän automatkaneule, vihreä villatakki, valmistui jo juhannukseksi. Sille on onneksi ollut tänä kesänä hyvin vähän käyttöä ja reilun kokonsa puolestakin se sopii paremmin syksyisten iltojen lämmikkeeksi. 

Teimme alkukuusta Kirsikan perheen kanssa kesäretken Pärnuun. Matka oli oikein lämpöinen sekä sään että tunnelman puolesta, ainoastaan laivamatkalla tarvittiin villatakkia suojaksi merituulia vastaan.

Neulemalli: Tiny tea leaves cardi, tilattu Ravelrystä

Vielä on hetki lomaa jäljellä ja iltaohjelmaan kuuluu pyykkäistä, pakkausta ja sääennustuksiin perehtymistä. Voisikohan kesän viimeiselle mökkireissulle lähteä vielä ilman villatakkia..

Kesäisin terveisin
Sunna

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tyllimekko

"Minä ainakin istun tämmöisen prinsessan viereen!" tokaisi eräs herra ystävälleni, kun hän istui tyttärensä (kummityttöni) balettikoulun kevätjuhlan katsomossa tyllihelmoineen.

Viime kesän Pariisin reissullamme näimme ihanan tyllimekon, mikä tosin oli suomalaisen päällä. Molemmilla kävi mielessä, että tuollaisen voisi tehdä itse.  Mutta tämäpä mekko ei sovikaan kaikille vyötäröille, etenkään olemattomille sellaisille, joten päätimme tehdä sen ystävälleni.
Mekko koostuu arkisesta trikooyläosasta ja vuoritetusta tyllihelmasta. Puuterinvärinen pehmyt tylli löytyi ystäväni työmatkalta Kiinasta. Helmaan käytettiin tylliä seitsemän metriä, mutta kymmenenkään ei olisi ollut liikaa. 
Sopivan sävyinen trikoo löytyi  mistäs muustakaan kuin EK:n palalaarista. Lanteilla kiemurtelee sävy sävyyn samettinauha.
Mekko oli muuten aika sävy sävyyn myös olohuoneemme kanssa, jota se koristi keväällä parin viikon ajan. ;D
Kuvissa mekon päällä musta tuubitoppi sekä lyhyt neuletakki. Luulen, että ovat aikaslailla vakiovarusteet mekon kanssa.




Vähän erilaista tällä kertaa siis. 
Kunhan saan lapset nukkumaan, aion käpertyä sohvan nurkkaan ja katsoa elokuvan. Sadepäivän iloja.

Aurinkoisempaa viikonloppua!
Kirsikka

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Mr. Mustache

Ihastuin jossain nettikaupassa ranskalaisen Emile & Ida -lastenvaatemerkin yksinkertaisiin poikien vaatteisiin. Olinpa sieltä jo melkein tilailemassa viiksipaitaa, kunnes havahduin todellisuuteen, että nyt olisi ehkä järkevintä tehdä kopio..

Pienen pojan collari syntyi Eurokankaan palalaarista viimekesänä hamstraamastani collegekankaasta. 
Kerrankin palalaaricollegeen löytyi täydellinen resori ihan pakalta. Viikset on painettu mustalla kangasvärillä.
Paidan kaavan apuna käytin jotain Ottobren trikoopaidan kaavaa. Paitaan tuli mielestäni juuri sopiva väljyys vaikken leventänyt kaavaa laisinkaan. Pääntietä muistaakseni muuttelin hieman, jotta sain mahtumaan tarpeeksi leveän resorin.





Paita oli juuri sopiva lämmike laivan tuulisella kannella kirmailuun. Meillä muilla taisi ollakin sitten vähän viileää..

Lämpöä lomapäiviinne!
Kirsikka

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Niitä mekkoja

Pitkästä aikaa!
Meidän kesään kuuluu juurikin nyt keittiöremonttia. On siihen kuulunut myös vähän mökkeilyä, ystäviä ja Viron matkailua kuin niitä rakkaita käsitöitäkin. Lomapäivät ovat olleet niin tapahtumarikkaita ja työntäyteisiä, etten ole juuri tietokonetta jaksanut enää iltaisin avata.

Alla muutama mekko sillä tämän kesän suosikkikaavallamme. Mekot ovat muuten samalla kaavalla ommeltuja, mutta helmojen pituuksissa on eroja. Kuvista sitä ei niin huomaa, mutta mekkojen helmat  ovat aina edestä lyhyemmät kuin takaa.

Kaikki kankaat Eurokankaasta. Alin pakalta, muuta laareista.  
  








Tänään tulee sähkömies ja seuraavaksi putkimies. Lupaan vilauttaa keittiösunnitelmia lähiaikoina.  
En niiiin malttaisi odottaa, että  päästään tositoimiin! Sitä tässä onkin odotettu kohta jo viitisen vuotta...

Aurinkoista tiistaita teille!!
Kirsikka

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Riskupipot


Ensimmäinen yö nukuttu pohjoisen reissun jälkeen omassa kodissa.  Vaikka niin haikealta tuntui taas kerran lähteä rakkaiden luota, on ihana käydä lataamassa akkuja kotona ennen seuraavia reissuja. 

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, en ehtinyt ennen lähtöä, pakkauskiireissä, ottaa mukaan juuri mitään käsityötarpeita. Hätäpäissäni lasten jo istuessa köytettyinä auton takapenkillä juoksin yläkertaan ja kahmaisin muovipussiin päällimmäiset trikooneulokset kangaslaatikosta ja kimallekalvoja ja lankaa.  Olin nimittäin jo keväällä luvannut tehdä siskolleni riskupipon, samanlaisen kuin tein äidillemme äitienpäivälahjaksi.

Kun sitten pistin pipotehtaan pystyyn keittiön pirtinpöydälle, syntyi pipoja kerralla koko perheen naisväelle; ruskeaa hopeisin kirjailuin, tummanharmaata kullalla, harmaata pinkein yksityiskohdin, ruskeaa ja pinkkiä, hentoa roosaa ja kultaa..   



Kankaat: EK
Kimallekalvo: Seriväri
Malli: oma

.. eikä Ninnin Lovisa-nukkekaan jäänyt ilman ;)

Nyt taidan lähteä houkuttelemaan Kirsikkaa aamulenkille ja sitten taas kotiin pakkaamaan...uudet reissut odottavat ;)
Sunna