tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesäinen arvonta

Keskikesää ja juhannusviikkoa juhlistaaksemme  päätimme järjestää ARVONNAN. 
Palkintona arvonnassa on Louis-luomuyrttejä ja suunnittelemamme ja painamamme keittiöpyyhe.

Louis on suomalainen tuotemerkki, joka yhdistää eettisyyden, designin ja korkean laadun. Jatkuvasti kehittyvä tuoteperhe sisältää mausteita, teetä, suklaata, oliiviöljyä sekä Fleur de Sel -suolan. 
Taustalla on ajatus, että pienikin muutos kulutustottumuksissa voi saada aikaan paljon. Tuotteet ovat ekologisesti kestäviä. Ne on tuotettu mahdollisimman puhtaasti laatua unohtamatta. Tuotteiden suunnittelun lähtökohtana on aina ajatus lahjasta. Lahja on onnistunut kun sen antaminen ja saaminen ilahduttavat yhtä lailla.
(Osa tekstistä lainattu Louis-sivuilta.) 

 Olemme saaneet seurata läheltä Louis-tuotteiden kehittelyä, sillä tuotemerkin takana on hyvä ystävämme. Nämä kauniit purkit ja pakkaukset ovat jo usean vuoden ajan olleet keittiöidemme kaunistuksina ja myös niiden sisältö on ihan omaa luokkaansa. Saimme iloksemme blogiimme arvottavaksi setin, johon kuuluu neljä luomuyrttipulloa. 

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:
1. Jättämällä kommentin osallistut arvontaan yhdellä arvalla,

2. Linkittämällä arvonnan blogiisi/ facebook:iin osallistut myös toisella arvalla. Linkittäessäsi blogiisi voit käyttää esim. kuvaa yrteistä. Muistathan mainita linkityksestäsi kommentissasi!

Lisää tietoa tuotteista löydät Louis Organic Kitchen-sivuilta: Klik

Keittiöpyyhe on ommeltu luonnonvärisestä pellavasta, johon on painettu neonpunainen ruudutus ja mustat ruokailuvälineet alareunaan. 



Arvontaan voi osallistua  keskiviikkoiltaan 26.6. asti. 
Lipukkeiden laskun jälkeen ilmoitamme voittajan blogissa. (Arvonnan jälkeen odotamme voittajan yhteydenottoa kolmen päivän ajan. Sen jälkeen arvomme uuden voittajan, mikäli ensimmäinen onnekas ei ole ilmoittautunut.) 

Arpaonnea ja aurinkoista juhannusviikkoa toivottavat
Kirsikka ja Sunna

217 kommenttia:

  1. Hei Kirsikka!

    Ihana pyyhe ja houkuttelevia luomumausteita! Arvonnassa ehdottomasti mukana,

    Viola

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta, kahdella arvalla mukana.
    -Marie-

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Minäkin olen mukana arvonnassa, tosi kivan näköisiä purkkeja ja varsinkin keittiöpyyhe olisi minun makuun =)

    paula s

    VastaaPoista
  4. Mukana kahdella arvalla (jaoin facebookissa). Ihana arvonta!

    VastaaPoista
  5. Arpaonnea minulle ja muillekin. :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella arvalla. Jaan facebookissa.

    VastaaPoista
  7. No, mutta ilman muuta kahdella arvalla mukaan! :)

    -A-

    VastaaPoista
  8. Kyllä tänne keittiöön mausteita vielä mahtuu ja pyyhkeitä ei voi koskaan olla liikaa.

    VastaaPoista
  9. Voi miten kivoja palkintoja :)!

    VastaaPoista
  10. No nyt on niin mun mieleen arvonta, että mukaan yhdellä arvalla! Täytyykin tutustua tuotteisiin tarkemmin, aivan ihania :)

    J-H

    VastaaPoista
  11. Minäkin mukana arvonnassa yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla osallistun,

    Ellu

    VastaaPoista
  13. Mukana yhdellä arvalla! Mielenkiintoinen palkinto! :D

    VastaaPoista
  14. Niin mukana arvonnassa! Kivan näköinen setti:)

    VastaaPoista
  15. Meidän keittiöön kyllä sopii, mukana arvonnassa. T. Sari K.

    VastaaPoista
  16. Kaunis pyyhe ja todella mielenkiintoiset mausteet.
    Mukana yhdellä arvalla.
    Anna E.
    anna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Osallistun kahdella arvalla, linkattu myöskin Facebookkiin! :)

    VastaaPoista
  18. Oi, ihana arvonta! Yhdellä arvalla olen mukana :)

    VastaaPoista
  19. Ihanuuksia arvottavana! Mukana yhdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoista! Yhdellä arvalla mukana=)

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan innosta kiljuen! Ihan uusi tuttavuus on tämä merkki. Kuulostaa ja näyttää oikein hyvältä - kuten pyyhekin :)
    Kaikki olisivat meille enemmän kuin tervetulleita <3

    VastaaPoista
  22. Jipii, ihana arvonta taas! Linkitin naamikseen... eli mukana tietysti minäkin!

    VastaaPoista
  23. Houkuttelevan näköiset yrtit, hieno juttu ystävältänne! :) Ja pyyhe on myös ihanan piristävä!

    Kahdella arvalla mukana, linkitin fb:ssä!

    VastaaPoista
  24. Ihana pyyhe!!! Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  25. Ihana! Olen mukana ja fb:ssä myös:)

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa! Luomuyrtit kelpaavat. Ihanaa muuten, että tällainen merkki on tullut saataville. Kauniit purkitkin. Ja pyyhe, se vaan on kivan pirteä. :)

    VastaaPoista
  27. Arvontaan mukaan! Ja facessa jaettu myös.
    Terkkuja!
    KatiM

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa.

    Miisa

    VastaaPoista
  29. Yhdellä mukana arvonnassa.
    Ihanan näköisiä ovat yrtit ja pyyhe niin pirteä.
    -päivi-

    VastaaPoista
  30. Yrttipurnukoissa on kyllä upea design! Mukana arvonnassa, kiitos järjestämisestä! :-)

    VastaaPoista
  31. Hei! Linkitin arvonnan blogiini, joten mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana, join Facebookissa! :)

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  34. Ihana arvonta. Kahdella mukana. Linkitän arvonnan omaan blogiini.

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana!
    Tervetuloa myös blogini arvontaa, jossa arvon lahjakortteja Pentikille :)

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/06/arvonta-voita-pentik-lahjakortti.html

    VastaaPoista
  36. Mukana yhdellä arvalla. Aurinkoista kesää toivotellen!

    VastaaPoista
  37. Hienot :)! Mukana arvonnassa:)! Yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  38. Osallistun yhdellä arvalla juhannusarvontaan!

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana. Hyvää kesää teille!

    VastaaPoista
  40. Ihanaa :) Olen mukana yhdellä arvalla! :) Näyttää niin upealta!

    VastaaPoista
  41. Tottakai mukaan arvontaan! Mahtavat voitot!

    VastaaPoista
  42. Mukana kahdella arvalla!
    Arvonta linkitetty blogiin.
    http://jennynkeskeneraiset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  43. Osallistun yhdellä arvalla. Hyvää juhannusta! :)

    VastaaPoista
  44. Mukana yhdellä arvalla. Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
  45. Moi ihanat, mukana kahdella arvalla! Linkitän :) ♥

    VastaaPoista
  46. Kiva arvonta, osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  47. tosi kauniit purkitkin ja vielä suomalaista...jo vain haluan mukaan :D olen mukana yhdellä arvalla. jos en ole onnettaren suosiossa tällä kertaa, mistä nöitä tuotteita voi ostaa?
    t. sari

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana. Rauhallista juhannusta!

    VastaaPoista
  49. Yksi arpa !Kaunis pyyhe ja ihkut purkit! Kivaa kesää t.Maija

    VastaaPoista
  50. Ihana pyyhe! Sopisi meidän keittiöön. Osallistun kahdella arvalla ja linkitän blogiini http://pilviraitti.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
  51. mukana ollaan :) anna-riita87@netti.fi

    VastaaPoista
  52. ehdottomasti mukana! rtarja@yahoo.com

    VastaaPoista
  53. Mukana ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla.

    sanna.keskisarja@hotmail.fi

    VastaaPoista
  54. Mukava arvonta! kahdella arvalla mukaan (linkitin blogiini)!

    VastaaPoista
  55. Yhdellä arvalla mukana =) Ihana palkinto!

    VastaaPoista
  56. Uusi tuttavuus tuo Louis! Mukana arvonnassa ollaan! :)

    VastaaPoista
  57. Mukana yhdella arvalla!

    Sanna

    VastaaPoista
  58. yhdellä arvalla ollaan mukana:)

    VastaaPoista
  59. Yhdella arvalla mukana :) Aivan mielettömän suloisia purkkeja! Hyvää juhannusta :)

    VastaaPoista
  60. Ehdottomasti mukana! Leppoisaa jussia!

    VastaaPoista
  61. Yhdellä mukana.
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  62. Ihana pyyhe, oi oi! Mukana ollaan. T. Susa

    VastaaPoista
  63. Minä myös.. Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  64. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana! Jaoin linkin blogissani http://raportti.wordpress.com.
    Mukavaa juhannusta.
    Hanna

    VastaaPoista
  66. Mielenkiintoinen arvonta. Kahdella arvalla mukana, jaoin facebookissa.

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla mukana! Noita purkkeja ei kyllä tarvis kaappiin piilottaa...

    VastaaPoista
  68. Jepjep! Käsitöiden ja keittiön rakastajana kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  69. Ihania luomu-mausteita! Ja keittiöpyyhe on kans ihana, pirteä! :D

    Mukana kahdella arvalla. Linkitetty omaan blogiin astakostanteki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  70. Houkuttelevan näköisiä tuotteita...näihin ei joka kaupassa törmääkään:-)
    -Satumama

    VastaaPoista
  71. Osallistun kahdella arvalla, linkitin arvonnan omaan blogiini. Lämmintä keskikesän juhlaa teille molemmille!

    VastaaPoista
  72. ihana pyyhe on kyllä!ja kyll yrtitki kelpaa:-)
    mukana yhdellä arvalla.
    -tuuliluulihymyhuuli

    VastaaPoista
  73. Hei Kirsikka,

    Täällä ihastellaan kauniita mekkojanne ja ollaan ehdottomasti arvonnassa mukana!

    Terveisin, Helmari Mekontekijä

    VastaaPoista
  74. Mukavaa Juhannusta teillekkin tytöt! ihana palkinto!!!yhdellä mukana...

    VastaaPoista
  75. Hei Kirsikka ja Sunna,

    Onpas houkuttelevan näköisiä yrttejä ja särmä kesäpyyhe, sopisi hyvin mökille kesäkeittiöön. Kiitos ihanasta blogista, käyn päivittäin kurkkaamassa josko olisi tullut uusia mekkoja esittelyyn ja samalla lueskelemassa vanhoja juttuja... Arvontaan mukaan yhdellä arvalla. :)

    Terveisin,
    Kesäheinä

    VastaaPoista
  76. Mukana arvonnassa, linkitin mun blogiin sugaronmynails.blogspot.com ;) linkki on oikeassa reunassa, eli 2 arpaa minulle. :)

    VastaaPoista
  77. HEI ! Mukana ihanassa arvonnassa. Yrttejä täällä käytetään joka päivä. Ihana blogi teilla ja mekkokirja on ollut ahkerassa käytössä. T-Arja-

    VastaaPoista
  78. Huh, valtava määrä osallistujia. Päätän kuitenkin koittaa onneani yhdellä arvalla!
    Mukavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla yritän :) Ihanata Juhannusta teillekkin!

    VastaaPoista
  80. yhdellä arvalla mukana :)

    indeterminates(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Yhdellä onnenarvalla mukana :)
    Susanna Oulusta

    VastaaPoista
  82. Osallistun yhdellä arvalla, Hippu

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa! ♥

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Näitä olisi kiva päästä kokeilemaan :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  85. Ihania! Yhdelä arvalla mukana. ;o)

    VastaaPoista
  86. Mukana ehdottomasti näiden ihanuuksien arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  87. Mielellään mukana! Olisipa ihania yrttejä. Pitääkin heti vilkaista tarkemmin :)

    VastaaPoista
  88. Nam! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  89. Ihana tuo teidän pyyhe :) Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  90. Yrtit on niin ihania,jokunen kasvaakin pihalla.
    Mukana yhdellä.

    Pikke

    VastaaPoista
  91. Kauniita yrttipurkkeja ja nätti pyyhe! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  92. Kiva arvonta, hienot palkinnot! Olen mukana yhdellä arvalla. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  93. Kiva arvonta, hienot palkinnot! Olen mukana yhdellä arvalla. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  94. Todella kiinnostava uusi, eettinen maustemerkki. Ja pyyhe on aivan ihanin! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  95. Ihana pyyhe ja yrtit ovat aina mieleen! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  96. Ihana keittiöpyyhe, yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  97. Arvonnassa mukana! Niin on houkutteleva palkinto :)

    VastaaPoista
  98. Kaunis pyyhe ja yrttipurkit ihania!!! Mukana arvonnassa... Nim. NurinPerin

    VastaaPoista
  99. hei, haluan osallistua yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  100. Jeg er med:) Yhdellä arvalla. Ja hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista
  101. Kauniit pullot! Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  102. Osallistun yhellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  103. Onpa ihana arvonta!
    Aurinkoista juhannusta!
    mac

    VastaaPoista
  104. Kiva kesäarvonta, minäkin mukana! :)

    VastaaPoista
  105. Kahdella arvalla mukana, blogiini linkitin :)

    VastaaPoista
  106. Mausteet kiinnostaa ja luomu on plussaa!

    VastaaPoista
  107. Mausteet kiinnostaa ja luomu on plussaa!

    VastaaPoista
  108. Ihana arvonta!

    awet@suomi24.fi

    VastaaPoista
  109. Heippa, mukana kahdella arvalla :)

    http://maisonmimizan.blogspot.fi/2013/06/mekkotehtaan-kesaarvonta.html

    VastaaPoista
  110. Teet vaikuttavat houkuttelevilta, joten mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  111. Osallistun ehdottomasti yhdellä arvalla. Ihanat palkinnot!

    janedoe65@luukku.com

    VastaaPoista
  112. Ihanan kesäinen ja pirtsakka palkinto. Mukana arvalla :)!

    VastaaPoista
  113. Yhdellä arvalla mukaan. khp(at)luukku.com

    VastaaPoista
  114. Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  115. ihania juttuja taas täällä

    VastaaPoista
  116. Osallistun yhdellä arvalla! Ja tässä tekemäni Karoliina, ihana kaava :) : http://chokokanel.blogspot.fi/2013/06/karoliina.html

    VastaaPoista
  117. Osallistun arvontaan:)

    VastaaPoista
  118. Onpa kauniit yrttipullot ja pyyhe! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.Hyvää juhannusta kaikille!Unsku

    VastaaPoista
  119. Ihana arvonta! Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  120. Arvonnassa mukana. Tare

    VastaaPoista
  121. kahdella arvalla mukana!

    MariY

    VastaaPoista
  122. Ihanat palkinnot, kahdella arvalla mukana!!

    VastaaPoista
  123. Mukana yhdellä arvalla kivassa arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  124. Koitetaanpa välillä arpaonnea, yksi kiitos!

    VastaaPoista
  125. Oli ihanaa voittaa arjen luksusta!

    VastaaPoista
  126. Yhdellä arvalla lähden koittamaan onneani keittiön piristykseksi.

    VastaaPoista
  127. Jee, ihana arvonta! Kahdella arvalla oon mukana. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  128. Yhdellä voittoarvalla mukaan :D

    VastaaPoista
  129. "Eksyin" ekaa kertaa sivuillenne. Oikein mukavat sivut.
    Arvonnan pyyhe on upea!

    nim.siiseli

    VastaaPoista
  130. Ihanaa!! Mä haluan yrttejä!! Eikä tuo liinakaan huono ole :)) Jussia sinne!!
    Siis 2 mukana linkitin omaani :))

    VastaaPoista
  131. Yhdellä arvalla kiitos, haluaisin ilahduttaa isoasiskoani

    VastaaPoista
  132. Ihana liina! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  133. Yhdellä arvalla mukaan! :) Mukavaa kesää! :)

    VastaaPoista
  134. Ehdottomasti mukana! :) Yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  135. Yhdellä arvalla mukaan! Toivottavasti tällä kertaa arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  136. Osallistun toki, yhdellä arvalla :-)

    VastaaPoista
  137. Mukana myös yhdellä arvalla!
    -Nina-

    VastaaPoista
  138. Oi jospa kerran arpaonni suosisi minuakin, kun on luvassa niin kiva palkintokin. Arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  139. Oi,herkkua,noita lihapullapastan sekaan meille kiitos :) Täytyykin selvittää saako noita tuotteita meiltäpäin.

    VastaaPoista
  140. Ihana toi pyyhe... Mukana yhdellä lipulla

    VastaaPoista
  141. Huomenta!

    Vieläkö ehtii mukaan yhdellä arvalla?

    Niminerkki, Ilae

    VastaaPoista
  142. Hei!
    Tulen mukaan arvontaan yhdellä arvalla.
    -Minkeri

    VastaaPoista
  143. Voi herkut palkinnot! :) Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  144. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)23. kesäkuuta 2013 klo 14.35

    Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  145. Mukana yhdellä arvalla!

    AnnEli

    VastaaPoista
  146. Yhdellä arvalla mukana. - Kesäheinä

    VastaaPoista
  147. Mulle myös yksi arpa! Hui kun meinasi mennä ohi tämä.

    VastaaPoista
  148. Hei! Mukana ollaan kahdella arvalla! Linkitys löytyy blogini sivupalkista! Mielenkiintoiset palkinnot arvonnassa, yrtteihin hurahtaneena ei voi kuin ihastella!

    VastaaPoista
  149. Mukana kahdella arvalla. Linkitin omaan blogiini. :)

    VastaaPoista
  150. Kauniit purkit! Kelpaisi mielihyvin mullekin!
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  151. Ihanat purkit ja aivan valloittava keittiöpyyhe. Mukana kahdella arvalla, linkitän facebookkiini :)

    VastaaPoista
  152. Suloiset on palkinnot! Mukana yhdellä arvalla :)
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Yhdellä arvalla mukana, jos arpaonni osuisikin kohdalle.
    T. Sari

    VastaaPoista
  154. :))) mukana t.jennielina

    VastaaPoista
  155. Kelpaisi minullekin kaunis pyyhe ja maukkaat mausteet. :) t. Riikka N.

    VastaaPoista
  156. Kahdella arvalla mukana:)linkitin blogiini:)

    VastaaPoista
  157. Kiinnostavia kotimaisia upeuksia arvonnassa; toki siis arvalla mukana!

    VastaaPoista