keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Se on NEON

Juttelin jokin aika sitten parin kuudesluokkalaisen tytön kanssa ylä-asteelle siirtymisestä ja mietin samalla aikaa jolloin olin itse samanikäinen. Itse asiassa keskustelu alkoi siitä, kun tytöt kysyivät, muistanko milloin olen ommellut ensimmäiset housuni. En muistanut tarkkaa aikaa tai ikää, mutta kerroin muistavani elävästi sen kun menin tutustumaan yläasteelle. Minulla oli jalassani itsetehdyt neonpuna-valkoruudulliset housut, serkun vanha Levi´s-paita ja neonpunainen kuminauhavyö. Tunsin olevani todella trendikäs ja cool,  mutta joskus jälkikäteen olen miettinyt olisiko jotkut villitykset kannattanut jättää kokeilematta..

Ennen joulua ostin neonpinkin rautalankatekstin Taikin myyjäisistä ja ihmettelin itsekin itseäni. Luulin totisesti jo neonajan ja -iän ohittaneeni. Kevätmuodin tultua kauppoihin ei pinkiltä ole voinut välttyä kaupungilla liikkuessaan ja muutama pinkki piristys löytyy jo lastenkin vaatekaapista. 

Ompelin äskettäin itselleni kitinvärisen paidan. Siihen oli alkujaan tarkoitus tulla römpsytystä rintamukseen, mutta muutinkin mieleni työn edetessä. Tunikan yläosaan on otettu mallia toisen paidan kaavasta ja helma on piirretty H&M:n väljämallisen topin mukaan. Helmasta tuli puolivahingossa suoranmallinen, mutta se oli lopulta ihan onnellinen sattuma. 

Malli: oma
Kangas: napakkaa puuvillatrikoota
Kuvio: kiinnisilitettävää värikalvoa

Rimpsutusten sijaan tunikan helmassa kirmailee nyt poronvasa ja se on NEONpinkki!

Nyt pyykkäämään ja pakkaamaan!
Kivaa pääsiäisen aikaa kaikille!
Sunna


6 kommenttia:

  1. Tuo tunika onnistui ihanasti ja on vielä kivempi mitä muistin <3

    VastaaPoista
  2. Neon...itse muistan niiiiin hyvin, kun yläasteella ompelin kässän tunneilla itselleni neonvihreät verkkarit mustilla somisteraidoilla. Oli niin upeet! Nyt oma teinipoikani varmaankin kiljuisi riemusta, jos nuo verkkarit olisivat vielä tallessa ja käyttökelpoiset.

    Minusta on ihanaa, kun värit (yleensäkin värit, ei ihan välttämättä tämä neon) ovat taas tulleet takaisin. Harmaata ja mustaa on ollut jo niin kauan, että melkein ahdistaa.

    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Ah noita neonväriaikoja... :) Tosi kiva tuo tunikasi ja pinkki poronvasa on kyllä niin hauska!

    VastaaPoista
  4. Tämä on supercool! En käsitä miten onnistut saamaan neonväreistäkin jotain näin tyylikästä aikaan... (Mä muuten muistan ne sun neonhousut!)

    VastaaPoista
  5. Hallo!

    I just want you to say, that I love your Blog! All the lovely dresses an pictures! And I want you to ask, where I could bye your book?

    I saw it on your Blog, but cannot find it anywhere to bye :-(

    Thank you very much!
    Lovely greetings from germany!
    Nicole

    VastaaPoista