torstai 5. toukokuuta 2011

Ei tullut pinkkiä

Nyt jos koskaan tarvitsisin vuorokauteen muutaman lisätunnin. Blogikin on ollut ihan hunningolla ja eräskin ystäväni on tunnustanut käyneensä täällä monta kertaa päivässä kurkkaamassa, olisiko tänne päivittynyt lisää kuvia mökkiprojektista.

Tässä siis tämänhetkistä tilannetta. Seinät ja katto ovat paikoillaan ja maaliakin on jo sudittu sinne tänne. Mökistä ei tullut pinkkiä, niinkuin kaksi kolmasosaa tämän perheen naisväestä olisi toivonut, vaan päädyimme tummanharmaaseen väritykseen.

Äitienpäivälahjaksi toivoin mökkiin lattialautojen asennusta ja vaaleanharmaa lattiamaalikin on jo ostettuna, joten elän toivossa rakennusprojektin etenemisen suhteen. Toivomme saavamme mökin tämän kuun aikana kuntoon, jotta voimme pitää sen viralliset avajaiset Ninnin synttäreiden yhteydessä kesäkuun alussa, jolloin siis luvassa lisää kuvia:).


Malttamattona luonteena ehdin jo viime viikonloppuna hankkia leikkimökin kuistille istutettavat pelargonit. Ne saavat tuoda mökkiin pilkahduksen sitä hartaasti toivottua pinkkiä. Pakkasöiden pelossa olen kantanut näitä kukkaparkoja edestakaisin ulos ja sisään. Onneksi nyt on luvattu taas lämpenevää säätä, joten pian pääsemme istutuspuuhiin pienten multasormieni kanssa.

Viikonloppuna vietämme esikoisen kaverisynttäreitä ja taitaa olla korkea aika ruveta suunnittelemaan tarjoiluja ja askartelemaan mailoja sanomalehdestä:)

Ihanaa ja juhlavaa loppuviikkoa kaikille äideille ja muille sankareille!
Sunna


17 kommenttia:

  1. Hieno! Viime kesältä: http://pieniaaarteita.blogspot.com/2010/06/nyt-leikkimaan.html
    ja
    http://pieniaaarteita.blogspot.com/2010/06/sisalta.html

    Eli meillä on pinkkiä teidänkin edestä :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen leikkimökkipuuhissa. Ollaan lasten kanssa vanhemmillani johon isäni rakensi viime kesänä leikkimökin. Lämpöpuhallin päällä ollaan siellä istuskeltu, toivottavasti viikonloppuna lämpenee.

    Sain Kirsikalta tänään kuvan esikoisemme bambimekosta. IHANA! Tuskin maltan odottaa että saamme sen neidin päälle. Kiitos kangasvalinta-avusta.

    Iloista ja puuhakasta äitienpäivä- ja synttäriviikonloppua sinne!

    t. Salla

    VastaaPoista
  3. Mukavia synttäreitä teille! Ja harmaa on tosi kiva valinta. Laitatte sitten kaikkea pinkkiä muuten unelmamökkiin:)

    VastaaPoista
  4. Vau, näyttää mukavalta mökiltä :) Meillä vasta suunnitellaan omaa...

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää! Tosi kivoja yksityiskohtia. :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana mökki, hienon värinen :)

    Täällä toinen joka kantaa pelargoneja edes takas, tosin oli ne pari kylmää yötä ulkona vahingossa ja edelleen hengissä.

    VastaaPoista
  7. oi, odotan innolla kun se valmistuu ja kuinka sen sisustat!

    Meillä nimittäin samat puuhat tulossa. : )

    VastaaPoista
  8. Teille on tulossa aivan ihana leikkimökki! Seurailen teidän blogia säännöllisesti. Tulin yllättäen sivuillenne jonkun toisen blogin kautta. Olette antaneet mulle paljon inspiraatiota. Mekkoja ja hameita on ihana ommella kankaita yhdistelemällä, niin kuin te teette. Olen muuten Sunna samalta vuosikurssilta kuin sinä,tosin eri ryhmästä. Ihanaa kevättä teille.
    -Susanne-

    VastaaPoista
  9. Leikkimökistä tulee niiiin ihastuttava!! Onnea sankareille <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaaaaa ! ♥
    hei, onnitteluni pienelle sankarille vai pitäisikö jo puhua SUURESTA sankarista :)
    Onnea onnea onnea , tumman harmaa mökki ja perunamaa :)

    VastaaPoista
  11. Aarre: Mökkinnne näyttää jokaisen pikkutytön unelmalta:)

    Salla: Mekosta tuli kyllä tosi hieno. Odotan innolla, että näen sen uuden omistajansa päällä:)

    Selma: Sormet syyhyää koko ajan päästä sisustelemaan mökkiä ja kuopsuttelemaan maata mökin ympärillä. Nyt on kuitenkin vaan hillittävä itsensä ja ryhdistyttävä juhlajärjestelyissä.

    Kirsikka, Pilvitarha ja Norppastiina: Kiitos:)

    VastaaPoista
  12. Hanna: Ihanaa on laitella tällaista pikkumökkiäkin ja valintojen tekeminen on niin paljon helpompaa, kun talon värinkin voi halutessaan vaihtaa vaikka kerran viikossa;)

    Martze: Kuulostaa kivalta. Tulen innolla seuraamaan projektinne etenemistä:)

    Suzanne: Kiva, kun laitoit kommenttia:) Hauskaa kuulla vanhoista tutuista!

    Kirsikka: Kiitokset onnitteluista:) Kyllä tämä elämä on nyt yhtä juhlaa;)

    Niina: Suuri sankari kiittää onnitteluista:) ja sankarin äiti lähtee poksuttelemaan poppareita ja silittelemään juhlaliinaa!

    ..niin ja onnittelut vielä kaikille äideille, erityisesti omalleni!

    VastaaPoista
  13. Kyllä mökin teko on varmasti mukavaa, meillä paukutetaan valmiiksi puutarhavajaa jota on alettu kutsua "kintukodoksi"!,rakennettiin sinne yläkertaan maja lapsille...

    VastaaPoista
  14. Leikkimökki näyttää kyllä niin unelmalta! Onko malli oma vai valmis K-raudasta?

    VastaaPoista
  15. Milla: Meinaa jäädä muu huusholli hunningolle, kun olisi niin kiva vaan puuhailla mökin kimpussa. Lintukoto kuulostaa kivalta:)

    Susanna: Mökistä tulee kyllä minunkin mielestäni aika ihana. Mieheni on suunnitellut ja toteuttanut sen toiveittemme mukaan:)

    VastaaPoista
  16. Täältä näyttää myös kadonneen kommentteja, joten vastaillaanpas uudestaan:)

    Susanna: Olemme suunnitelleet mökin yhdessä mieheni kanssa ja mieheni on rakentanut sen varastossa olleita materiaaleja hyödyntäen. Olemme itsekin tosi tyytyväisiä lopputulokseen:)

    VastaaPoista