lauantai 5. helmikuuta 2011

Leikkien ja lekotellen

Taas näitä viikonloppuna, kun olemme lasten kanssa keskenämme kotosalla. Tänään olemme rakennelleet legoista linnunpesiä, nyrkkeilleet patakintailla, askarrelleet ja vähäsen ommelleetkin yhdessä.

Eilen päätin, että makuuhuoneemme kaipaa pientä piristystä. Tällä viikolla turkoosiksi maalattu ja yöpöydäkseni kaavailemani tuoli kaipasi kaverikseen jotain saman sävyistä..

.. niinpä nappasin keittiön seinään teipatun, esikoiseni piirtämän enkelimaalauksen ja kiikutin sen kehystämöön. Sain valmiin työn haetuksi jo samana päivänä ja tänään aamulla napsuttelin sen seinälle. Ompelin sängylle myös uuden tyynyn ihanasta turkoosikuvioisesta kankaasta, joka oli alunperin suunniteltu säästettäväksi leikkimökin verhoiksi. Nyt kangas saa palvella ainakin hetken tyynynä, kun leikkimökkikin on vielä suunnitteluasteella..



Kangas: Volksfaden

Lapset ovat askarrelleet viime päivinä innokkaasti ja erittäin omatoimisesti kasseja ja laukkuja paperista. Kappaleet on kiinitetty toisiinsa yleensä joko teipeillä tai pinneillä ja lopputulokset ovat olleet luovia ja hienoja, mutta eivät kovinkaan kestäviä.

Lupasinkin heille aamulla, että voimme ommella yhdessä kassit kankaasta. Ennenkuin olin saanut lauseen loppuun oli tilkkukassi jo levitetty lattialle. Jokainen sai valita omaan kassiinsa mieleisensä kankaat ja avustin ainoastaan ompelussa ja silittämisessä. Kasseista tuli taatusti mieluisammat näin, kun he saivat itse olla mukana tekemässä.



Pienimmälle pienin ja suurimmalle suurin.

Oliskohan jo aika luopua yöpuvusta..
Leppoisaa lauantaita:)
Sunna

4 kommenttia:

  1. Ihana päivä ja mikä ihana äiti! Te mekkotehtaan äidit olette kyllä ihan omaa luokkaa:)
    Kaunis makuuhuone ja keväinen turkoosi

    VastaaPoista
  2. Ihana tuoli ja ihana tyyny. :)
    Hyvältä näyttää muutenkin. :)

    VastaaPoista
  3. Tuosta tuolista tuli kyllä niin kaunis! Ja kiva, kun olet kassitehtaillut lapsosten kanssa. Ovat vasmasti tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  4. Selma: Kiitos sanoistasi! Tuntuu kyllä tällä hetkellä että omakin käytös on ollut lähinnä luokatonta, kun meinaa ottaa välillä voimille nämä yh-viikonloput. Onneksi voin nyt siirtää vetovastuun miehelleni ja taidan käydä kiertämässä korttelin ihan yksin:)

    Emmi: Kiitos! Kiva kuulla vähän kommenttia muiltakin, kun täällä yksinään sisustelee ja "nikkaroi", jos ei siis lasketa kolmen pienen assistentin työpanosta;)

    Kirsikka: Hyvä kun tuli tuo tuolijuttu puheeksi ja kiitos kun kannustit kunnostamaan juurikin tämän melkein unohdetun tuolipolon. Olen itsekin siihen nyt tosi tyytyväinen:)

    VastaaPoista