torstai 3. helmikuuta 2011

Alusmekko ja kangashelmet

Lupailin jo toista viikkoa sitten laittaa kuvia yhteisprojektina ompelemistamme alusmekoista. Olen ollut viime aikoina niin paljon liikenteessä, että sopivan kuvausajankohdan löytäminen on ollut vähän haasteellista.

Alusmekko on ommeltu valkoisesta napakasta;) trikoosta ja kaula-aukossa ja hihansuissa on valkoista resoria. Helmassa on käytetty valkoista puuvillabatistia kahdessa kerroksessa ja molemmissa helmoissa on pitsiä tai brodyyriä. Alusmekot pääsevät todelliseen käyttöönsä vasta säiden lämmetessä, joten hulmuavia helmoja lienee jatkossakin luvassa.

Mekon malli: Yhteistyön tulosta
Mekon kankaat: Eurokangas
Pitsit ja brodyyrit: Stockmann ja Kiina

Kuvausmalliksi lahjottu Limppu nappasi korutelineestä kaulaansa kangashelmikaulakorun, jonka olen tehnyt jo viime keväänä. Ihastuin parin vuoden takaisessa Kotivinkin kannessa näkemiini kangashelmiin ja kuvasta innostuneena päätin kokeilla korun tekoa itse.

Minulla oli varastossa puuhelmiä, jotka päällystin ohuilla kangaspaloilla liimaa apuna käyttäen. Huolittelin kankaan reunat sitomalla ne kiinni erivärisiä muliini- ja helmilankoja käyttäen. Helmen toisen päädyn kankaaseen pistin reiän sukkapuikolla. Helmet pujotin ohueen nauhaan neulaa apuna käyttäen.

Limpulle tein pienistä helmistä ohuen kaulanauhan. Se on jäänyt ainoaksi laatuaan, sen verran kova nyhertäminen siinä oli. Itselleni ja muutamille ystävilleni olen tehnyt rannekoruja, joissa olen käyttänyt vähän suurempia puuhelmiä.



Kankaat: Suosikkikankaiden rippeet tilkkupussista.

Ja nyt kiireen vilkkaan valmistautumaan muskariin lähtöön..
Sunna

8 kommenttia:

  1. Noi kangashelmet on suloiset. Ajattelin kuitenkin kertoa, että Amy Butlerilla on ollut huomattavasti vaivattomampi ohje, tosin sitten vain yhtä kangastakin. Yritin etsiä sille linkkiä, mutten äkkiseltään löytänyt. Mulla saattaa olla PDF:nä se koneella, jos tulee tarvetta.

    anu

    PS Käyn lukemassa varmaan ihan jokaisen päivityksen.

    VastaaPoista
  2. Vitsit, tosi kiva tuo alusmekkokin! Tuo olisi malliltaan tosi kiva ihan tuollaisenaankin kesämekoksi. Ja nuo helmet on todella suloiset.. ikinä en jaksaisi väkertää :)

    Saittekohan muuten mun mailia..? Tosin tiedän, kiirettä riittää :)

    VastaaPoista
  3. Niin ja unohdin toisen kysymykseni. Mikä on tuo seinällä oleva tapetti? Aivan ihana! Mulla on selkeästi sama maku kuin sulla :)

    VastaaPoista
  4. Ihania! Sekä mekko että helmet. Tuollaisten helmien tekemisestä olen haaveillut ehkä täytyy etsiä tuo Anun ja Ninjan mainitsema ohje.

    VastaaPoista
  5. Anu: Kiitos vinkistä:) Asiaan aikoinaan perehtyessäni ja ohjeita etsiskellessäni törmäsin monenlaisiin toteutuksiin. Mulle kuitenkin juuri kuosien yhdisteleminen on se juttu, joten taidan jatkaa nyhertelemistä;) Ohje olisi kuitenkin kiva saada, jos sen satut löytämään.. ja vierailen ainakin yhtä ahkerasti teidän blogissanne:)

    Marja: Tunnustan kadehtivani tuota alusmekkoa Limpulta itsekin, vaikka tuskinpa se näyttäisi yhtä kivalta mun päällä. Niin ja saimme meilisi. kiitos! Yritämme vastailla siihen, kun ehdimme Kirsikan kanssa yhdessä koneen ääreen. Laitan sulle samalla ton tapetin nimen. Se oli Sandbergiä, mutta en yhtäkkiä muistanutkaan sen tarkempaa nimeä. Mukavaa viikonloppua teidänkin perheelle!

    Norppastiina: Kiitos! Askarteluintoa ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Yhdyn Marjan kommenttiin, että kelpaa mekko tuollaisenaankin! Meidän neiti on viimeiset viisi yötä (ainakin) halunnut nukkua tuo mekko päällänsä :)
    Nuo helmet on kyllä niin kivat ja luonnossa vielä paljon kauniimmat ja ns. herkullisemmat!
    Marja: Olemme saaneet postisi, ja pahoittelut, että emme ole vielä vastanneet, mutta viimeaikoina kiire on vienyt mennessään...palaamme kyllä asiaan:)

    VastaaPoista
  7. Oi mikä blogi ;). Jalat kohta kävelevät itsekseen ompelukonekaapille ja viikonlopun kirppislöytökankaasta alkaa syntyä jotain, ainakin ajatuksissa, kun teidän taiturointeja katselee.

    Olisin ehkä vain huokaillut ja ihastellut, mutta tätä postausta oli pakko kommentoida, kun bongasin siitä tyttäreni kaiman.. Ehkä meidän Limpulla on teidän inspiroimana hetken kuluttua iso kasa ihania mekkoja! :) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  8. Nuo helmet ovat ihanat, nyt ainakin tiedän mitä teen viikonlopun aikan.
    Ja ihania mekkoja vaikka kuinka.

    VastaaPoista