sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Virkkailuintoa

Olen ollut melko surkea virkkauksessa. 
Tämä tuntemus johtunee siitä, etten ole juurikaan virkannut. 
Kuitenkin olen ollut koko ajan sitä mieltä, että virkkaamalla saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi ja olenkin tehnyt kaikenlaisia suunnitelmia, mitä haluaisin tekniikalla toteuttaa.
Nyt olen vihdoinkin alkanut toteuttaa suunnitelmiani. Siitä esimerkkinä aikaisemmin esittelemäni virkattu matto (joita on valmistunut jo toinenkin). 
Seuraavaksi aion esitellä teille ensimmäisen virkkaamani kukan.
Tulin kertoneeksi Sunnalle tästä haaveesta virkata kukkia ja häneltäpä löytyikin ihana kirja Anna kaikkien kukkien kukkia (Stanfield Lesley 2009, Wsoy), joka tietysti on pullollaan erillaisien kukkien virkkaus- ja neulontaohjeita.

 Kukka yrittää esittää syysasteria.
Senn keskusta meni hieman vinksin vonksin, mutta mielestäni se ei haittaa.
Ompelin kukan tyttäreni vanhaan hiuslenkkiin.


Meillä on hyvän ystäväni kanssa "vaihdantatalous".
Vaihdamme niin omia kuin lastemme vaatteita, joskus ovat vaihtuneet astiat ja million mitäkin.
Minä olen kuitannut osan vaidoista tekemilläni käsitöillä.
Alla eräs kummitytölleni menevä toppi, mikä on myös "maksuväline" eräästä vaihdosta.
Toppiin toteutin myös yhden pitkään mielessä olleen yksityiskohdan, eli neuloin siihen pienen taskun.
Tasku ei kestä lähempää tarkastelua, sillä käsialani tasaantui vasta taskun luppumetreillä.
Olisi pitänyt tehdä ensin mallitilkku....

 Vaal.pun ja sydänkangas ovat ikivanhoja Eurokankaan ostoksiani monen vuoden takaa.
Vihreävalkopilkullinen kangas Volksfaden-nettikaupasta.
Ruskeavalkopilkullinen kangas kierrätettyä.
Vihreä lanka 100% merseroitua puuvillaa, Marks & Kattens Bianca.

Neuloin cocktailtikuilla samasta langasta myös punosta ruseteiksi.

Toppi tulee siis 3 -vuotiaalle. Kokoa tarkastellakseni sovitin sitä huvikseni myös 86cm:siä vaatteita käyttävälle pojalleni (voi poikarukkaa :D)ja se oli aika söpö mekkonakin, 
joten topin voi pukea myös kummityttöni pikkusiskolle ensi kesänä ;-).

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Kirsikka


*Edit*

Tänään sain kylään kummityttöni, ja pienen suostuttelun jälkeen sain hänet myös uusi toppi päällä kuvaan.
Kuvassa poseeraa myös oma tyttäreni omassa topissaan, jonka esittelin aikaisemmin syksyllä vanhassa blogissani.


Tervetuloa uusille lukijoillemme ja reipasta alkanutta viikkoa kaikille!

Kirsikka



6 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta virkkausurasta! Upeita! Ja vaihdantatalous on huippijuttu. Kummityttö ilahtuu takuulla.

    VastaaPoista
  2. IHANA toppi/mekko, varmasti mieluinen sekä käyttäjälleen että pikkusiskolle. Vihreä bambitoppi taitaa olla ensi kesänä H:lle jo pieni mutta pikkusiskolle sopiva mekkona.

    Vaihdantatalous on kyllä kätevää. Odottelenkin tässä kamerakaupoille lähtöä kun vanha kamera lähtee meillä vuodenvaihdetta juhlineelle ystävälleni.

    Toivottavasti nähdään huomenna. Soitellaan vielä illalla missä kunnossa lapset ovat.

    VastaaPoista
  3. Oih ja voih, mitä ihanuuksia! Mulla aivan puikot tippuivat käsistä, kun näin tämän uusimman postauksesi.

    Ihanat värit tuossa mekkosessa! Mitähän vaihtokauppaa tässä ehdottelisi;)

    VastaaPoista
  4. Ihania! Mahtava idea tuo taskun neulominen ja samasta langasta tehty rusetti. Virkkaaminen on koukuttavaa ja ihanaa puuhaa!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia teille!
    Salla: Mukavaa, jos toppi miellyttää (ainakin äiteetä) :)

    VastaaPoista