maanantai 31. tammikuuta 2011

Sunnuntaina syntyi sudenkorentomekko

Miehelleni on suurta huvia matkia minua sanomalla "Tämä on IHANAN NAPAKKAA!".
Hänen mielestään on ilmeisesti huvittavaa, että jokin, mikä on napakkaa, on juuri siistä syystä ihanaa, heh.
Olen jopa alkanut vältellä tätä kyseistä adjektiiviparia välttyäkseni ivallisilta naurahduksilta.
Nyt en kuitenkaan voi olla käyttämättä ilmaisua, 
sillä alla olevan mekon materiaali on juurikin sellaista IHANAN NAPAKKAA trikooneulosta.
Se on myös erittäin paksua ja samalla uskomattoman pehmoista.
Ostin kyseistä kangasta, olisikohan ollut viime kevättalvella, Eurokankaan palalaarista ja haalin sitä myös toisessa värissä, sillä se oli jotenkin niin täydellisen tuntuista. 
Tulikos kaikille nyt selväksi, kuinka IHANASTA materiaalista on kyse, hih?!
Harmi, että sitä oli niin rajoittuneissa väreissä, eikä kyseistä materiaalia ole sen jälkeen ilmaantunut Eurokankaaseen.
Nyt käyttämästäni kangaspalasta riitti juuri ja juuri kyseiseen mekkoon, joten kangas määräsi hihojen ja helman pituudet. Kuviokangas on ostettu samaisesta laarista. Myöskin napakkaa, muttei ihan yhtä ihanaa, trikoota.
Kaava on oma. Pitkästä aikaa tein aika paljonkin yksikertaisempaa, kuin lähiaikojen mekkotehtailut.

 
Kuvio on jatkoa ötökkäteemalle, ja sudenkorento on mielestäni kiva tytön mekossa.
Aika käytetty kuvio, mutta olen halunnut jo kauan kokeilla sitä johonkin.



 

Olemme saaneet muutaman tunnustuksen,
Iso kiitos niistä jo nyt!!
Palaamme asiaan myöhemmin, kunhan ehdimme yhdessä koneen äärelle...
Ja tervetuloa uusille lukijoillemme!

Mukavaa viikkoa toivottelee
Kirsikka





13 kommenttia:

  1. Ihana mekko ja kaunis tyttö :) Uskonpa tietäväni kuinka ihanaa tuo kangas on, koska olen melko varma että minulla on samaa, mutta eri kuviolla. Ostin myös omani Eurokankaasta samoihin aikoihin kuin sinä ja se on juurikin tuollaista kuin kuvailit! Tein siitä myös meidän tytölle paidan, jonka postasin pari päivää sitten blogiini :) Olispa enemmän näitä ihanan napakoita kankaita!

    VastaaPoista
  2. Täydellinen mekko! Yksinkertainen, monipuolinen ja kaunis. Tahtoo tuollaisen itsellekin.
    Vain ompelevat kankaista kiinnostuneet ihmiset ymmärtävät tuon napakkuuden. Minä ymmärrän, täysin! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvissa ja vielä ihanampi livenä! Kiitos eilisestä ;)

    Minun suosikkilainauksen sinun kässäslangista varmaan tiedätkin, katoava materiaali!!!

    VastaaPoista
  4. Ihana ja yksinkertaisuudessaan kaunis mekko! Ja sopii kantajalleen täydellisesti. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan napakkaa taisivat olla minunkin ensimmäiset sanani kun sain tänään tämän mekon käsiini..ja voi mitkä ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis tuo pääntie tässä mallissa ja mukavan mittaiset hihat. Istuu meidän mallille tosi hienosti. Terv. mummi

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis mekko somassa yksinkertaisuudessaan. Oikein suloinen, kuten mallikin!

    VastaaPoista
  8. Uusi lukija täällä ei voi muuta kun ihastella ääneen!
    Musta saat uuden vakkarilukijan, joka ei jätä yhtäkään postaustasi lukematta. :)
    Itseasiassa kohta tarkotus olis kahlata blogisi kokonaan läpi.
    Huippuihania mekkoja, tyylikkäitä kuvia ja suloisia lapsia!

    VastaaPoista
  9. Voi että kun on kaunista käsityötä jälleen. :)

    VastaaPoista
  10. Ihastuin myös tuohon pääntiehen! Onko kaava jostakin saatavissa vai onko omasta päästä? Tosi onnistunut, jotenkin niin tyylikäs, että kävisi hyvin aikuisellekin, mutta kuitenkin sopivan tyttömäinen =)

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanista kommenteistanne!

    Emmi: Käväisin kurkkaamassa blogissasi paitaa, ja kangas voi hyvinkin olla samaa laatua. Suloinen paita! Näitä kankaita lisää!!

    NorppaStiina: Minäkin tahtoisin itselleni tuollaisen! Mistähän löytäisin ihanan napakkaa kangasta siihen?! ;-)

    Salla: Eipä kestä! Katoava materiaali tosiaankin...:D

    Retu: Mukavaa, että olet löytänyt blogiimme ja olet erittäin tervetullut uudelleenkin!

    Lilli: Kaava on ihan omaa käsialaa. Kuvissa ei selvästi näy, että pääntiessä on alavara. Se oli ihan helppo toteuttaa. Pääntie on hieman leveämpi kuin normipääntie, ja etu- ja takakpl:n päänteissä ei ole suurta syvyyseroa, hieman kuitenkin.

    VastaaPoista