keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Arvonta

10 000 kävijää on tullut täyteen ja vuosikin on ehtinyt vaihtua.
Yhteistä blogitaivaltamme on takana pian kolme kuukautta ja tämä on ollut juuri niin kivaa kuin salaa toivoimmekin. Olemme entisestään innostuneet käsitöiden tekemisestä. Olemme viettäneet käsityöiltamia glögiä juoden, suunnitellen ja toteuttaen ideoitamme yhdessä ja erikseen. Yhteydenpitomme on ollut tiivistä, linjat ovat käyneet kuumina ja multimediaviestit sinkoilleet iltaisin siihen tahtiin, että pientä "mustasukkaisuutta" on ollut havaittavissa perhepiirissä.  Toisaalta blogiin on ollut ihana kurkistaa, kun sinne on yllättäen tullutkin toisen tekemä uusi ihana päivitys. 

Uuden vuoden kunniaksi aloitamme yhteisen karkkilakon ja kuntokuurin. Se täällä virallisesti julistettakoon. Sen kunniaksi järjestämme teille pienen arvonnan.

Palkintoina arvonnassamme ovat pehmodino ja bambiavaimenperä. 





Voit osallistua arvontaan jättämällä pienen viestin kommenttilootaamme. Voit halutessasi toivoa vain toista palkintoa tai osallistua molempiin arvontoihin.  
Kaikki blogissamme vierailevat voivat osallistua arvontaan 
lauantaihin 15.1. klo 12.00 asti,
jolloin suoritamme arvonnan. Ilmoitamme voittajat pikimmiten sivuillamme, jos voittajat eivät ole ottaneet meihin yhteyttä viikon kuluessa suoritamme arvonnan uudestaan.

Arpaonnea toivotellen
Kirsikka ja Sunna

105 kommenttia:

  1. Osallistun mielelläni molempiin arvontoihin. Ihanat palkinnot jälleen!

    VastaaPoista
  2. Kaunis blogi, osallistun ja sininen bambi olisi kiva yllätys.

    VastaaPoista
  3. Täällä on kyllä kaikkea niin ihanaa! Inspiraatiota täältä saa itsellekin. =)
    Ja tietysti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta blogista, todellista silmänruokaa käsityötaidottomalle :)!

    Osallistun mielelläni molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  5. Mukavat palkinnot kauniissa blogissa. Osallistun molempien arvontaan :)

    VastaaPoista
  6. Mukana :) Ihanat palkinnot ja kaunis blogi teillä :)

    VastaaPoista
  7. mukana molempien arvonnassa! tykkään blogistanne :)

    VastaaPoista
  8. Osallistun :)
    Molemmat palkinnot olisi mieluisia :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana blogi teillä :) Osallistun molempien palkintojen arvontaan :)

    VastaaPoista
  10. Kivat palkinnot! Osallistun mielelläni arvontaan. :)

    VastaaPoista
  11. Ihan varmasti osallistun ja molempiin arvontoihin. Teidän blogi on ehdottomasti yksi minun suosikeistani. Täältä saa aina hurjasti inspiraatiota ja teidän mallinne mukaisesti meillekin on valmistunut yhtä sun toista ihanaa käsityötä :) Tämä fani pyrkii taikomaan yhtä kauniita asioita omaankin blogiin. Kiitos teille ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  12. Tuotteliasta ja luovaa uutta vuotta 2011 blogin pitäjille! Klikkaan bloginne auki lähes joka päivä; silmä lepää kaikessa kauniissa, vaikka en itse olekaan käsityötaitoinen. Osallistun bambi-avaimenperän arvontaan.
    Onnea myös karkkilakkoonne toivottaa suu täynnä tobleronea Essi K.

    VastaaPoista
  13. oi, osallistun oikein mielelläni arvontoihin:)

    VastaaPoista
  14. Voi miten söpöjä -taas. Osallistun ilman muuta molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  15. Ihanat palkinnot! Mulle kelpaa kumpi vaan. Mukana ilman muuta!

    VastaaPoista
  16. Oi mitkä palkinnot! Osallistun kummankin arvontaan :)

    VastaaPoista
  17. Ihania ompeluksia :)
    Osallistun molempiin arvontoihin!

    t.Tuia

    VastaaPoista
  18. Ihana blogi teillä!!! osallistun arvontaan, kumpiki palkinto kivoja :).

    VastaaPoista
  19. Mukaan arvontaan! Kumpi tahansa ihanista palkinnoista kelpaisi! :)

    VastaaPoista
  20. Onpa suloiset palkinnot arvonnassa. Osallistun mielelläni molempien arvontaan!!

    VastaaPoista
  21. Ihania palkintoja,osallistun molempiin mielelläni :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille hienosta blogista! Hauskaa myös kuulla, miten kivaa teillä on tehdessä. Osallistun mieluusti molempien palkintojen arvontaan.

    Onnea karkkilakkoiluun ja kuntokuuriinne. (Olen itse nyt kahden kuukauden ajan laihduttanut ensimmäistä kertaa elämässäni ja nauttinut vaatteiden väljentymisestä ilman totaalikieltäymyksiä, mitä voin myöskin suositella, vaikkakin karkkilakkoilu silloin tällöin on kelle hyvänsä eduksi!)

    VastaaPoista
  23. Ihana blogi. Kokonaan on kahlattu läpi vaikka ihan äskettäin vasta löysin tänne.

    Mukana ehdottomasti!

    VastaaPoista
  24. Osallistun ehdottomasti mukaan molempiin arvontoihin :)

    VastaaPoista
  25. Teillä on ihana blogi, tälläinen vähemmän ompelutaitoinenkin on innostunut kokeilemaan mekkojen tekoa. Mielellään osallistun molempiin arvontoihin :D

    VastaaPoista
  26. Ihana blogi! Osallistun molempiin arvontoihin :)

    VastaaPoista
  27. Kiitos blogistanne! Ihanat kuvat ihanista kädentöistänne (sekä ihanista lapsistanne) innoitavat minuakin, tumpeloa tarttumaan ompeluksiin ja puikkoihin.

    Osallistun molempien arvontaan!

    Minna S.

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa, kumpi tahansa palkinto lämmittää mieltä! :)

    VastaaPoista
  29. Ompa ihanat palkinnot, osallistun!

    VastaaPoista
  30. Blogianne on ollut ilo seurata ja seuraan varmasti jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  31. Jee ihanaa!

    T:Eltsu

    VastaaPoista
  32. Ihana blogi on täällä <3

    Seuraan aina bloggauksia.

    Bambiavaimenperä on pop.

    VastaaPoista
  33. Ihania, ihania: osallistun molempien arvontaan!

    VastaaPoista
  34. Ehdottomasti mukanaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  35. Ilo on myös lukijoiden puolella : )

    Osallistun molempiin arvontoihin.

    Matilda

    VastaaPoista
  36. Ihania kaikki :)
    Ehdottomasti mukana!!!

    VastaaPoista
  37. Osallistuin ehdottomasti molempien arvontoihin! ihanat palkinnot.
    Ja vertaistukiryhmään myös karkkilakon ja kuntokuurin merkeissä:)

    VastaaPoista
  38. Niin ihanat palkinnot kuin koko blogikin! Osallistun molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  39. Kiitos kivasta blogista, osallistun molempiin arvontoihin.

    VastaaPoista
  40. Mielelläni osallistuisin molempiin arvontoihin!

    VastaaPoista
  41. Osallistun molempiin arvontoihin, tottakai! Ihania juttuja teette täällä :)

    VastaaPoista
  42. Löysin bloginne vastikään ja laitoin sen heti listalleni. Osallistuisin mielelläni molempiin arvontoihin!

    VastaaPoista
  43. Teillä on niin upeat mekkomeiningit,että ihanuus! Ehdottomasti arvonnoissa mukana. Ja hyvää vuotta teille!

    VastaaPoista
  44. heippa!
    muutamia viikkoja sitten löysin bloginne sattumalta. ihania tuotoksia! osallistun molempiin arvontoihin. t. heltsy

    VastaaPoista
  45. Voi kun ovat kauniita molemmat! Ja olisi ihana voittaa kumpi vain.

    VastaaPoista
  46. Ekaa kertaa blogissasi vierailemassa ja osallistun mielelläni molempiin arvontoihin:D!

    VastaaPoista
  47. Bloginne fanina osallistun ehdottomasti! Ja bambiavaimenperä olisi mieluinen. :)

    VastaaPoista
  48. Ihana arvonta taas ihanassa blogissa. Molemmat palkinnot on mieluisia, joten osallistun tietenkin molempiin. Meidän tyttö fanittaakin kovasti dinoja, enkä ole mummolan dinoja vielä antanut ottaa kotiin... tää olis kyllä huomattavasti söpömpi versio kuin ne hurjat siellä mummolassa :)

    VastaaPoista
  49. Molempiin arvontoihin toivotan itselleni rutkasti arpaonnea ;)

    VastaaPoista
  50. Teillä on aivan ihana ja inspiroiva blogi, kiitos! Ja osallistun ehdottomasti molempien palkintojen arvontaan!

    VastaaPoista
  51. Kunpa olisin itse yhtä kätevä käsistäni. Osallistun arvontaan, ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  52. Molempi parempi : ) Eli kumpaankin osallistun.

    VastaaPoista
  53. Ihana dino, varmasti kelpais meidän dinohullulle pikkuneidille, jolla taitaa jo kaikki ostettavissa olevat dinot olla... =)
    Mulle kelpais tuo avaimenperä, joten molempien arvontaan osallistun!

    VastaaPoista
  54. ihana blogi, joka päivä käyn kurkkaamassa, onko tullut uusia päivityksiä :) osallistun molempien arvontoihin.

    -mari k.

    VastaaPoista
  55. Khih, söpöt! Ja koko blogi kyllä muutenkin tuppaa pistää hymyilyttämään :) eli oikein mieluusti mukana kummankin arvonnassa

    VastaaPoista
  56. Osallistun Bambiarvontaa koska joulupukki toi jo dinon ;)

    Koskas tehtaillaan leikkiruokia?

    VastaaPoista
  57. Ihania aarteita taas kerran ja ehdottomasti haluan osallistua arvontaan!! t:Saara Sarparanta :)

    VastaaPoista
  58. Tähän on pakko osallistua ja mulle käy kummatkin :)

    VastaaPoista
  59. Olen mieluusti mukana arvonnoissa! Jännitystä elämään!
    Maikku

    VastaaPoista
  60. Osallistun molempiin arvontoihin. Kiitos teille mielenkiintoisesta blogista.

    VastaaPoista
  61. Osallistun molempiin arvontoihin. Kiitos ihanasta blogista! Odotan aina innolla uusia päivityksiä :)

    -Marikki

    VastaaPoista
  62. Osallistun! Blogistanne välittyy rakkaus käsillä tekemiseen, luovuus, ystävyys! Ihanaa seurattavaa! Onnea kuntokuuriin!

    VastaaPoista
  63. Olen Kirsikan blogin kautta löytänyt tieni tänne. Olen pienen pojan äiti. Kateellisena ihailen töitänne. Synttäreille kopioin idean silkkipaperiviireistä ja juhlien jälkeen ne päätyivät pojan seinää piristämään. Nyt haaveilen ihanasta Dinosta pojan nukkukaveriksi.

    - Anna A.

    VastaaPoista
  64. Hei!
    Osallistun molempiin arvontoihin :)

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta ja tottamaar mukana!
    Bloginne on ihana avata, aina tekee mieli aloittaa joku uusi käsityö kun sen avaa, kiitos siis siitä ♥.

    VastaaPoista
  66. Minäkin osallistun molempiin arvontoihin :)

    VastaaPoista
  67. Ihania bambeja ja dino! Mukana tietenkin tällaisessa arvonnassa. :-)

    VastaaPoista
  68. Katselen blogia säännöllisesti ja ihailen tekemiänne käsitöitä. Mahtavia! Norjalaiseen vauvamyssyyn jo ihastuin niin, että tulostin ohjeen. En kuitenkaan ole vielä saanut aloitettua.

    Osallistun mielelläni kumpaankin arvontaan.

    VastaaPoista
  69. Mukaan bambiarvontaan! Minäkin seuraan blogianne säännöllisesti ja tykkään todella paljon!

    VastaaPoista
  70. Ihanassa blogissa ihana arvonta! Osallistun molempien arvontaan.

    VastaaPoista
  71. käsityönne ovat todella kauniita,lila bambi on suosikkini:)

    VastaaPoista
  72. Kiitos ihanan kauniista blogista!
    Ihan sattumalta löysin tieni tänne muutama viikko sitten, ei ole Sunnan Saara-ystävä mitään vinkannut tällaisesta. Terkut siis Rovaniemeltä ;D
    Mieluusti mukana arvonnoissa!

    t.Henna P

    VastaaPoista
  73. Vakkarilukija mukaan arvontaan. Ihanat palkinnot! Meille kelpaavat nuo kaikki.

    VastaaPoista
  74. Siis enkö mä tosiaan ole vielä osallistunut tähän...?! Ehdottomasti siis mukana arvonnassa, osallistun bambin arvontaan. :)

    VastaaPoista
  75. Osallistun mielelläni mukaan molempiin arvontoihin!

    Tuotteliasta uutta vuotta molemmille!

    VastaaPoista
  76. Hei!

    Minäkin osallistun arvontaan, mutta vain tuon ihanan bambi-avaimenperän, jolle tulisi helpommin käyttöä.
    Ihana Liine tuossa uusimmassa postauksessa! :)

    -Reettaemilia

    VastaaPoista
  77. Oi, tahdon myös osallistua molempiin arvontoihin. Ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  78. Ihanat! Osallistun molempien arvontaan. :)

    VastaaPoista
  79. Molempiin osallistun!
    Onpa veikeä blogi, ihan uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
  80. Hyväntuulen blogi, joka on kaunis mielelle ja silmälle. Mielelläni osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  81. Vahingossa menin anonyymiksi. Olen Merja sateisesta saarivaltakunnasta.

    VastaaPoista
  82. Niin upeita käsitöitä! Itse niin tumpelo käsitöissä :(
    Bambiavaimenperä, jos arpaonni osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  83. Osallistun molempien arvontaan :) Ihania ovat!

    VastaaPoista
  84. Ihana blogi, jonne muuten päädyin tänään ekaa kertaa ja ihanat palkinnot. Mukana arvonnassa, molemmissa ehdottomasti.

    VastaaPoista
  85. Osallistun ehdottomasti molempien arvontaan. Teillä on ihana blogi, täällä on aina mukava vierailla :)

    VastaaPoista
  86. tämä on minunkin suosikkiblogini :)
    ihania juttuja ja inspiraatiota omiin ompeluksiin...ja tottakai mukana molemmissa arvonnoissa.

    VastaaPoista
  87. Voi mitä ihanuuksia jälleen!
    Osallistun enemmän kuin mielelläni molempiin arvontoihin!

    VastaaPoista
  88. Aivan ihanat palkinnot, pakko siis osallistua :-)
    t. Sarppa

    VastaaPoista
  89. Voi mikä ihana arvonta osallistun molempiin arvontoihin!!!

    VastaaPoista
  90. Ihastelen upeita tuotoksianne, miten inspiroiva blogi! Osallistun molempiin arvontoihin!

    VastaaPoista
  91. Jotain kautta löytyi tämä ihmeellisen ihana blogi :) Arvontaan osallistun tottakai ja jatkan lukukierrostani täällä! Oikein mukavaa kevään odotusta♥

    VastaaPoista
  92. Mukana molemmissa arvonnoissa :)
    Aivan ihana blogi ja taitavia käsitöitä!!

    VastaaPoista
  93. Ihania tytöt teillä on taas niin ihania juttuja täällä!!!! Osalistun molempien arvontoihin :)

    T: tepsu

    VastaaPoista
  94. hei! kaikissa mahdollisissa arvonnoissa mukana! ihastellen teidän kätten tuottoksia... ooh :)
    t.Laura

    VastaaPoista
  95. Hei!

    Kiitos mukavasta käsityö blogista!
    Meillä ompeluhuone tällä hetkellä rempan alla, eikä käsitöitä ole niin vain päässyt toteuttamaan. Huokailen ja kuoleen teidän tuotosten perään.
    On ilo olla molemmissa arvonnoissa mukana. Olisi ihanaa voittaa jokin tuotoksistanne!;)

    Kati

    VastaaPoista
  96. Ei voi muuta sanoa, että ihania juttuja ja ihailen teidän osaamista... Hyvä, kun itsellä pysyy neula edes sen napin ompelemisen takia hyppysissä!

    Jos arpaonni sattuisi osumaan niin pehmodino olisi ihana!

    VastaaPoista
  97. oi mitä suloisuuksia! mukana tottakai! : )

    VastaaPoista
  98. Ajattelin ensin, etten osallistu ihanuuksista huolimatta. En luota tuuriini. Mutta sitten huomasin surffatessani, että kommentteja on 99. Pitäähän se sata rikkoa ja tiedä vaikka tasaluku toisi onnea. Osallistun molempiin, tottakait!

    VastaaPoista
  99. Meinasin melkein unohtaa tän arvonnan!Äkkiä mukaan!Mä olen ihan hullaantunut tähän teidän blogiin:):)

    VastaaPoista
  100. Arvontaan osallistuu täältä myös yksi kotiäiti, joka kovasti ihastelee luomuksianne. Voi kun osaisi edes vähän itsekin.

    VastaaPoista
  101. Mattimyöhänen ilmoittautuu mukaan arpajaisiin:) Ihanat palkinnot ja ihana blogi teillä!

    VastaaPoista
  102. Minäkin haluan arvontaan ja kelloni on 11.59- onkohan oikein ?
    Ihanat mekot ja tytöt !!

    VastaaPoista
  103. No niin. Arvontamme on sulkeutunut. Kiitokset kauniista ja kannustavista sanoistanne!!

    Sunna & Kirsikka

    VastaaPoista